Helsinki Winner -näyttelyn parhaaksi valittiin englanninbulldoggi

Espoo, 11.12.2010 - Suomen Kennelliiton ensimmäistä kertaa järjestämän Helsinki Winner 2010 -näyttelyn parhaaksi koiraksi valittiin lauantai-iltana 11.12. englanninbulldoggi Black Hope Brando. Menestyksekkään koiran omistaa Tarja Järvinen Helsingistä. Näyttelyn parhaan koiran valitsi tuomari Dan Ericsson Ruotsista.


Best in ShowToiseksi Best in Show -kilpailussa tuli ruotsalaisen Maria Westmanin omistama faaraokoira Farao Anubis Golden Gait. Kolmas oli suomenajokoira Latukkakorven Leevi, jonka omistaa Matti Roth Iisalmesta. Neljänneksi näyttelyssä sijoittui saluki Aziz Fazel. Koiran omistavat Stina ja Janette Jalkanen Hankasalmelta. Näyttelyn parhaan koiran tittelistä oli lauantaina kilpailemassa Helsingin Messukeskuksessa yli 6 300 koiraa.

Koiratanssin PM-joukkuekisassa Suomi sijoittui toiseksi

Lauantaina 11.12. ratkottiin Koiratanssin pohjoismaiset joukkuemestaruudet. Tiukassa kilpailussa voiton vei vapaatanssissa Ruotsin joukkue ja musiikin tahdissa seuraamisessa Tanska. Suomen joukkue sijoittui molemmissa lajeissa toiseksi.

Koiratanssin PM-kisat jatkuvat sunnuntaina 12.12. Voittaja-koiranäyttelyn yhteydessä, jolloin kilpaillaan yksilömestaruuksista. Lauantain tulosten perusteella viisi suomalaista jatkaa sunnuntaina Helsingin Messukeskuksen kilpailussa. Sunnuntain kilpailijat ja lisätietoja joukkuekisasta 

Junior handlerit vauhdissa SM-osakilpailussa

Helsinki Winner -näyttelyssä järjestettiin myös nuorten koiranesittäjien vuoden viimeinen junior hadler SM-osakilpailu, jossa voiton vei Juuli Huuhtanen Naantalista. Toiseksi tuli Pinja Rosqvist Vantaalta.

Sunnuntaina junior handlerit kilpailevat SM-finaalissa, johon osallistuu vuoden aikana eri puolilla Suomea järjestettyjen kahdenkymmenen SM-osakilpailun voittajat.

Sankarikoirat ja kaverikoirat palkittiin

Kennelliitto palkitsi Helsinki Winner -näyttelyn yhteydessä 14 sankarikoiraa ja kolme vuoden kaverikoiraa. Sankarikoira-arvo myönnetään koiralle, joka on merkittävästi vaikuttanut siihen, että ihmishenki on pelastunut. Tänä vuonna palkitut koirat ovat muun muassa pelastaneet isäntäväkensä tulipalosta, löytäneet kadonneita ihmisiä sekä ilmoittaneet omistajan sairauskohtauksesta. Sankarikoirat palkittiin yhteistyössä Tapiola-ryhmän kanssa. Lue lisää sankarikoirista

Vuoden kaverikoirat omistajineen palkittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kennelliiton kaverikoirien avulla pyritään tuomaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon. Kaverikoirat vierailevat eri kohderyhmien, kuten lasten, kehitysvammaisten ja vanhusten luona. Pedigree valitsi vuoden kaverikoiriksi Ismo Gladin ohjaaman napolinmastiffi Ciccin Sauvosta, Kirsti Myllymaa-Mäenpään kultaisennoutajan Emilin Tampereelta sekä Pirjo Kärjen Keno-nimisen welsh corgi pembroken Kuopiosta. Kaikki palkitut kaverikoirat ohjaajineen ovat olleet toiminnassa mukana useamman vuoden ja innostaneet esimerkillään myös muita mukaan toimintaan.

Papillon- ja Phaléneyhdistyksen osasto valittiin parhaaksi

Näyttelyn parhaaksi rotuyhdistysten messuosastoksi valittiin Suomen Papillon- ja Phalèneyhdistys ry:n osasto. Tuomariston mielestä osasto oli selkeä, hyvin suunniteltu ja houkutteleva. Lisäksi palvelu oli asiantuntevaa ja osastolta sai hyvin tietoa rodusta. Parhaan messuosaston valitsivat järjestelypäällikkö Kimmo Nokelainen, toimistopäällikkö Maarit Nordström ja viestintäpäällikkö Kaija Unhola.

Voittaja-viikonloppu jatkuu huomenna

Kennelliiton järjestämä näyttelyviikonloppu jatkuu sunnuntaina, kun vuorossa on vuosittain järjestettävä Voittaja-koiranäyttely.

Voittaja-näyttelyyn osallistuu lähes 7 200 koiraa ja päivän aikana järjestetään paljon koira-aiheista ohjelmaa koko perheelle. Sunnuntaina nähdään mm. pelastuskoira-, agility-, ja flyball-näytöksiä sekä kuullaan mielenkiintoisia luentoja koiran hankintaan ja kotikoiran aktivoinnista. Alle 10-vuotiaat lapset voivat myös osallistua leikkimieliseen Lelukoiranäyttelyyn, jonka tuomarina toimii TV:stä tuttu Hanna Sumari.

Rahaston Turre-maskotit edistävät koirien terveyttä

Messukeskuksessa on koko tapahtuman ajan myynnissä myös suomenpystykorvarotuinen pehmokoira Turre. Se on rekisteröity viralliseksi maskotiksi Suomen Kennelliiton ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan välisessä yhteistyössä, jossa kerätään varoja koirien terveystutkimusrahastoon. Turren voi tapahtuman aikana ostaa 20 euron hintaan Messukeskuksesta Kennelliiton ja Helsingin yliopiston osastolta 61 C, joka on hallissa 6. Turre-maskotin tuotto menee lyhentämättömänä Terveystutkimusrahaston hyväksi.

Jokaisen koiranystävän tuella, pienellä tai suurella, on suuri merkitys koirien terveys- ja hyvinvointitutkimuksen edistämisessä. Koirien terveystutkimusrahaston kautta kaikki lahjoitukset yhdessä muuttuvat merkitykselliseksi tueksi koiratutkimukselle. Koirien terveystutkimus on tärkeää myös oman terveytemme edistämiseksi, sillä koirien sairaudet ovat pitkälti samoja kuin ihmisten, ja tutkimustietoa voidaan usein soveltaa lajista toiseen.

Ryhmävoittajat Helsinki Winner 2010 -näyttelyssä:

FCI ryhmä 1 - Lammas ja karjakoirat
partacollie Memorylane Honey To Knight, omistaja Rehn Aino, Jyväskylä

FCI ryhmä 2 - Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsiläiset karjakoirat
englanninbulldoggi Black Hope Brando, omistaja Järvinen Tarja, Helsinki

FCI ryhmä 3 – Terrierit
irlanninterrieri Merrymac I R A, omistajat Hagström Gertrud ja Thomas, Ruotsi

FCI ryhmä 4 – Mäyräkoirat
pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira Yuppi vom Benthener Forst, omistaja Mäkelä Timo, Kämmenniemi

FCI ryhmä 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset tyypit
faaraokoira Farao Anubis Golden Gait, omistaja Westman Maria, Ruotsi

FCI ryhmä 6- Ajavat ja jäljestävät koirat
suomenajokoira Latukkakorven Leevi, omistaja Roth Matti, Iisalmi

FCI ryhmä 7 – Kanakoirat
lyhytkarvainen unkarinvizsla Hookside Cinkos, omistaja Istvan Nagy, Unkari

FCI ryhmä 8 - Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat
walesinspringerspanieli Benton Walk Of Fame, omistaja Serguskin Piia, Hiltulanlahti

FCI ryhmä 9 - Seurakoirat ja kääpiökoirat
lhasa apso Chic Choix Adrenalin Rush, omistajat Tiitinen Nina ja Kares Juha, Helsinki

FCI ryhmä 10 – Vinttikoirat
saluki Aziz Fazel, omistajat Jalkanen Stina ja Janette, Hankasalmi

Paras kasvattajaryhmä
afgaaninvinttikoira Kennel Neliapilan, omistajat Kettunen Arja ja Pakarinen Maija, Vantaa

Paras veteraani
norwichinterrieri Nanstop Pyttsan, omistaja Hellsten Hanna, Voiluoto


Lue lisää tapahtumasta: voittaja.kennelliitto.fi

Lisätietoja:
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry.
Viestintäpäällikkö Kaija Unhola, puh. 050 432 0844
Tiedottaja Elina Kelola, puh. 050 366 4809
viestinta(at)kennelliitto.fi



Näyttelyn paras rotuyhdistysten messuosasto.


Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry. on valtakunnallinen koira-alan asiantuntijajärjestö, joka on perustettu vuonna 1889. Kennelliitto jakaa koira-alan asiantuntijatietoa, edistää puhdasrotuisten koirien kasvattamista ja monipuolista koiraharrastusta sekä parantaa koiranpitoa Suomessa. Liiton jäseninä on noin 1 800 koiraharrastusyhdistystä ja yli 140 000 henkilöjäsentä. www.kennelliitto.fi