Suomalaismenestystä Euroopan Voittaja 2010 -näyttelyssä Sloveniassa

Espoo, 7.10.2010 - FCI:n Euroopan Voittaja 2010 -koiranäyttely järjestettiin Celjessä, Sloveniassa 30.9.–3.10.2010. Nelipäiväiseen näyttelyyn oli ilmoitettu noin 10 000 koiraa, joista suomalaisia oli yli 250. Suomalaisen Kristina Heinosen silkkiterrieri Curiosity Luxury Affair oli koko näyttelyn paras juniori.


Ruotsalaisilla oli eniten aihetta juhlaan, sillä koko näyttelyn paras koira eli Best in Show oli Nicklas ja Ingunn Erikssonin saluki Shiraz California Dreamin', joka on ollut viime vuonna suuri voittaja kotimaassaan. Koira tuotiin vuoden ikäisenä Yhdysvalloista Ruotsiin. Myös BIS-2 koira tuli Ruotsista, vaikkakin se on vain lainassa. BIS-2 koiraksi valittiin musta isovillakoira Diego da Maya, jota esitti sen ruotsalainen haltija Charlotte Sandell. Kolmantena oli unkarilainen komondor Orsi Óhungarikum, jonka omistavat Gabor ja Timea Korosz. Best in Show tuomarina toimi Marija Kavčič Sloveniasta.

Silkkiterrierin lisäksi suomalaiskoirat saavuttivat useita loppukilpailusijoituksia. Molli Nymanin sileäkarvainen kettuterrieri Texforrier Marimekko oli terrieriryhmän kolmas, ja saman sijoituksen omassa ryhmässään sai Katriina Kahrin espanjanvesikoira Zorrazo Zias.

Kussakin ryhmässä valittiin varsinaisen ryhmäkilpailun lisäksi paras juniori, ja kuutosryhmässä toiseksi paras juniori oli Maria Aaltovirran grand basset griffon vendeen Minskuhoff's Grand Mingrand. Tarja Hovilan englanninspringerspanieli Adamant's Proudly Presents oli oman ryhmänsä junioreista kolmas. Parhaan kasvattajaryhmän valinnassa menestyivät toisena näyttelypäivänä Thea Dahlbomin ja Carina Kitin Finnsky-kennelin skyenterrierit, jotka tulivat toiseksi, ja saman sijoituksen saivat neljäntenä näyttelypäivänä Anette Ahlbom-Saharin ja Seppo Saharin Saharanda-kennelin havannankoirat. Bichon frise Bodacious Arch Enemy, jonka omistaa Jaana Karenmaa-Nurminen, jälkeläisineen sijoittui kolmanneksi sunnuntaina parhaan jälkeläisryhmän valinnassa.


Lue lisää näyttelyn kotisivuilta osoitteesta www.eurodogshow2010.si



Näyttelyn paras koira eli Best in Show oli Nicklas ja Ingunn Erikssonin saluki Shiraz California Dreamin'.