Valtuustoseminaarissa keskusteltiin Kennelliiton strategioista

Espoo, 29.5.2010 - Kaikkiaan 115 valtuustoedustajaa osallistui lauantaina 29.5. valtuustoseminaariin Espoon Hanasaaressa. Seminaariohjelmassa aiheina olivat Kennelliiton jalostus- ja toimintastrategiat. Lisäksi seminaarissa kuultiin Kennelliiton talouskatsaus ja järjestettiin valtuuston kyselytunti.

Päivän aluksi seminaarissa keskusteltiin jalostusstrategian luonnoksesta. Jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainio ja Suomen Koirankasvattajat ry:n puheenjohtaja Juha Kares alustivat keskustelun. Sainio korosti luonnoksen sisällön olevan tavoitteellinen, ilman kasvatukseen kohdistuvia liiallisia määräyksiä. Kares puolestaan kertoi kasvattajilta saamastaan palautteesta, josta kävi ilmi kentällä närää herättänyt jalostusstrategian aikataulu, sekä toimintatapa jalostusstrategian kehittämisen ympärillä.

Jalostusstrategian on tarkoitus kehittää tavoitteellista koirankasvatusta. Jalostustieteellisen toimikunnan luomaan strategialuonnokseen sisällytettiin konkreettisia suunnitelmia käytännön toimenpiteistä, joita valtuusto peräänkuulutti jo vuonna 2006 antaessaan Kennelliiton hallitukselle tehtäväksi kehittää jalostusstrategian.

Vaikka seminaarissa keskustelua käytiin aiheen tiimoilta aktiivisesti, oli seminaariväen yleinen mielipide yhteneväinen: Kasvatustyön tarkoituksena on kasvattaa terveempiä, pitkäikäisiä, rodunomaisia ja käyttöönsä soveltuvia rotukoiria. Seminaarissa koettiin yleistä tarvetta lisätä valistusta ja kasvattajien koulutusta. Lisäksi Kennelliittoa evästettiin muokkaamaan jalostusstrategiaa sellaiseksi, johon kaikki koirankasvattajat pystyvät sitoutumaan.

Hallitus kiitti valtuustoa mielipiteistä ja kehitysehdotuksista ja ottaa ne huomioon jatkaessaan jalostusstrategian valmistelua. Valmisteluryhmään pyydetään jatkossa mukaan kasvattajia sekä rotujärjestöjen ja harrastusryhmien edustajia mahdollisuuksien mukaan.

Tulevaisuustoimikunnan puheenjohtaja ja Kennelliiton strategiatyöryhmän vetäjä Jarmo Palander esitteli seminaariväelle Suomen Kennelliiton toimintastrategialuonnoksen, jonka vuoteen 2015 tähtäävistä strategisista tavoitteista, kriittisistä menestystekijöistä sekä hankkeista käytiin keskustelua. Myös projektit sekä niiden seuranta ja tavoitteet puhuttivat valtuustoa.

Visio Kennelliiton toimintaympäristöstä on vielä työn alla. Palander lupasi vision syysvaltuuston nähtäväksi. Valtuustoseminaarin esittämiä kysymyksiä ja ajatuksia käydään läpi seuraavassa strategiatyöryhmän kokouksessa 16.6.

Kennelliiton talous- ja hallintopäällikkö Stig Johansson esitteli pitkän version Kennelliiton taseesta ja tuloslaskelmasta viime vuodelta. Viime vuoden hyvän tuloksen Johansson laittoi kasvaneiden rekisteröinti- ja jäsenmaksujen sekä menestyksekkään Voittaja-näyttelyn ansioksi.

Kyselytunnilla hallitus vastasi valtuuston kysymyksiin muun muassa jäsenmaksujen korotuksesta, toimitusmaksuista, tytäryhtiöiden omistajaohjauksesta sekä koiratanssin ja intranetin tilanteesta. Hallitus sai kiitosta nopeutuneesta pentuerekisteröinnistä.

Kuva: Juha Kares ja Little John muistuttivat seminaariväkeä jalostusstrategian perimmäisestä kysymyksestä: ”Kyse on koirasta.”






Lisätietoja:
Suomen Kennelliitto ry.
Miia Puoskari, viestintäpäällikkö
Puhelin: (09) 8873 0292
Sähköposti: viestinta(at)kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry. on valtakunnallinen koira-alan asiantuntijajärjestö, joka on perustettu vuonna 1889. Kennelliitto jakaa koira-alan asiantuntijatietoa, edistää puhdasrotuisten koirien kasvattamista ja monipuolista koiraharrastusta sekä parantaa koiranpitoa Suomessa. Liiton jäseninä on noin 1 800 koiraharrastusyhdistystä ja yli 135 000 henkilöjäsentä. www.kennelliitto.fi