Etusivu /
Kennelliitto /
Uutisarkisto /
2010 /
2010
Kennelliitto järjesti koulutusviikonlopun Jyväskylässä
Espoo, 14.4.2010 – Kennelliiton Jyväskylässä pitämään koulutusviikonloppuun osallistui 10.–11.4. noin 200 koiraharrastajaa ympäri Suomen. Viikonlopun aikana järjestettiin jalostusneuvojien jatkokurssi sekä koulutusta kennelneuvojille, aluekouluttajille ja nuorisovastaaville.
Koulutusviikonloppu järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa niin, että mukana oli monta eri ryhmää. Aiempina vuosina eri ryhmien koulutus on järjestetty erillisissä tapahtumissa. Kokonaisuudessaan koulutus onnistui hyvin ja palaute viikonlopusta oli myönteinen.
Jalostusneuvojien jatkokurssilla paneuduttiin erityisesti koiran luonteeseen sekä pienten populaatioiden ongelmiin. Kennelneuvojille, aluekouluttajille ja nuorisovastaaville jatkokurssin luentojen lisäksi oli tarjolla myös omaan erityisosaamiseensa liittyviä aiheita.
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry. on perustettu vuonna 1889. Kennelliitto on koira-alan asiantuntijajärjestö, joka edistää puhdasrotuisten koirien kasvattamista ja monipuolista koiraharrastusta sekä parantaa koiranpitoa Suomessa. Liiton jäseninä on noin 1 800 koiraharrastusyhdistystä ja yli 135 000 henkilöjäsentä.