Etusivu /
Kennelliitto /
Uutisarkisto /
2010 /
2010
Kennelliiton kunniajäsen Olavi Pasanen on kuollut
Espoo, 14.1.2010 - Kennelliiton kunniajäsen Olavi Pasanen kuoli Helsingissä 4. tammikuuta 2010.
Vuonna 1916 syntynyt Pasanen toimi koiramaailmassa useissa eri luottamustehtävissä. Hän oli aktiivisesti mukana Suomen Rottweileryhdistys ry:ssä, toimien muun muassa yhdistyksen puheenjohtajana yhteensä yli 30 vuotta. Lisäksi hän on toiminut Kennelliiton valtuuston varapuheenjohtajana sekä valtuuston ja hallituksen jäsenenä. Vuonna 1973 Pasaselle myönnettiin Kennelliiton kultainen ansiomerkki ja liiton kunniajäseneksi hänet kutsuttiin vuonna 1989.
Olavi Pasanen pätevöityi ulkomuototuomariksi 1940-luvulla. Vuonna 2004 Kennelliiton hallitus myönsi hänelle ulkomuototuomari emeritus -arvon.