Suomen suurimmassa koiratapahtumassa ohjelmaa koko perheelle

Espoo, 9.12.2009 - Kennelliitto järjestää Suomen suurimman koiratapahtuman Helsingin Messukeskuksessa 12.–13.12.2009. Viikonlopun aikana järjestettäviin Voittaja 2009 - ja Pohjoismaiden Voittaja 2009 -koiranäyttelyihin on ilmoittautunut ennätyksellisesti yli 17 000 koiraa. Lisäksi tapahtumassa on runsaasti muuta koira-aiheista ohjelmaa koko perheelle.


Viikonlopun aikana nähdään muun muassa agility- ja flyball-näytöksiä, opitaan kotikoiran aktivointia sekä tutustutaan palveluskoiriin. Lisäksi tapahtumassa kuullaan mielenkiintoisia luentoja muun muassa koiran hankinnasta, koiran opettamisesta sekä terveydestä.

Lelukoirat asiantuntevassa tarkastelussa

Perheen nuorimmille on oma jännitysnäytelmänsä pääsisäänkäynnin läheisyydessä, jossa järjestetään molempina päivinä alle 10-vuotaille lapsille leikkimielinen lelukoiranäyttely. Lasten keskuudessa perinteisesti suuren suosion keränneeseen lelukoiranäyttelyyn lapset voivat tuoda oman lelukoiransa tuomarin arvosteltavaksi. Leikkimielisen kilpailun tuomaroinnista vastaa tänä vuonna ikinuori nukke- ja lelumuseota Hyrsylän Mutkassa pyörittävä Aira Samulin.

– Odotan innostuneena tapahtumaa! Lapsen ja lelun suhde on aina hyvin tiivis. Vielä kun leluna sattuu olemaan se ihmisen paras ystävä eli koira, niin mitä muuta se voisikaan lapselle olla kuin se paras kaveri nukahtaessa ja päivän askareissa, miettii Aira Samulin.

Mikäli viime vuosiin on katsomista, tulee Samulinin tehtävä olemaan haastava. Lelukoiranäyttely on kerännyt vuosittain satoja osallistujia. Kummankin näyttelypäivän päätteeksi tuomarin tehtävänä on valita viisi mukavinta lelukoiraa.

– Lelukoiraakaan ei ole karvoihin katsomista, Samulin muistuttaa. – Mutta ilme on tärkeä. Häntä pystyssä on aina hyvä merkki, Samulin kommentoi pilke silmäkulmassa hyvän lelukoiran tunnusmerkkejä.

Tanssin taiturit kohtaavat

Tanssin tuhattaiturina tunnettu Aira Samulin tutustuu viikonlopun koiratapahtumassa lelukoirien lisäksi uuteen tanssin muotoon. Hän nimittäin ottaa osaa koiratanssi-esitykseen. Erityisessä tanssishow’ssa Samulin tanssii yhdessä koiratanssin pohjoismaidenmestariparin Sini Erikssonin ja shetlanninlammaskoira Sonicin kanssa.

– Kissojen mielenliikkeet ovat minulle tutumpia, mutta en epäile koiratanssin mukaansatempaavuutta ollenkaan, Aira Samulin innostuu.

Ihmishenkiä pelastaneet sankarikoirat palkitaan

Kuusi koiraa saa tänä vuonna Voittaja-näyttelyn yhteydessä Suomen Kennelliiton myöntämän sankarikoira-arvon, ja kahdelle koiralle osoitetaan erillinen kunniamaininta. Yhtä lukuun ottamatta palkittavat koirat ovat tavallisia kotikoiria, jotka ovat toiminnallaan auttaneet pelastamaan yhden tai useamman ihmishengen. Sankarikoiran arvo myönnetään esimerkillisestä toiminnasta myös yhdelle poliisikoiralle. Kennelliitto palkitsee sankarikoirat yhdessä Tapiola-ryhmän kanssa Helsingin Messukeskuksessa lauantaina 12.12.2009 klo 14.30.

Tänä vuonna sankarikoirina palkitaan sekarotuinen Pöhnä, kääpiömäyräkoira Papu, kultainennoutaja Alma, valkoinenpaimenkoira Figo, saksanpaimenkoira Otto ja collie Mio. Erillisen kunniamaininnan saavat collie Jade sekä englanninspringerspanieli Niksu.

Lue lisää sankarikoirista osoitteesta: www.kennelliitto.fi/FI/kennelliitto/uutiset/2009/20091127_sankarikoirat.htm

Koiranäyttelyissä esillä satoja eri koirarotuja

Kennelliiton viikonlopun aikana järjestämät kaksi koiranäyttelyä kuuluvat maailman suurimpiin näyttelyihin. Voittaja 2009 -näyttely järjestetään 12.12. ja Pohjoismaiden Voittaja -titteleistä kilpaillaan 13.12. Näyttelyihin osallistuu viikonlopun aikana ennätyksellisesti yli 17 000 koiraa.

Kumpanakin päivänä näyttelyissä on edustettuina 320 eri rotua eli lähes kaikki FCI:n hyväksymät koirarodut. Kehissä nähdään myös todellisia rotuharvinaisuuksia, kuten kain, shikokun, gonzcy polskin, aidin, luzerninajokoiran tai prazky kryzarikin. Osallistujia näyttelyyn saapuu kaikkiaan 19 eri maasta. Ulkomaalaisia vierailijoita saapuu muun muassa Kanadasta, Espanjasta, Italiasta ja Unkarista. Myös näyttelyn tuomarit ovat erittäin kansainvälistä kaartia. Tuomareita saapuu Suomeen aina Uruguaysta ja Japanista saakka.

Tapahtuman aukioloajat ja lippujen hinnat

Helsingin Messukeskuksessa pidettävät Voittaja 2009 - ja Pohjoismaiden Voittaja 2009 -koiranäyttelyt aukeavat molempina päivinä kello 7.00. Arvostelu kehissä alkaa kello 9.00. Ohjelma päättyy kumpanakin päivänä noin kello 20.30 näyttelyn parhaimman koiran valintaan.

Yhden päivän lippu maksaa aikuisilta 13 euroa ja 4–12-vuotiailta lapsilta 7 euroa. Kahden päivän lippu maksaa 20 euroa ja päivän perhelippu (enintään kaksi aikuista ja neljä alle 12-vuotiasta lasta) 25 euroa.


Voittaja 2009 -koiranäyttely
Pohjoismaiden Voittaja 2009 -koiranäyttely

Lisätietoja:
Suomen Kennelliitto ry.
Miia Puoskari, viestintäpäällikkö
Puhelin: (09) 8873 0292
Sähköposti: viestinta(at)kennelliitto.fi

Lisätietoja sankarikoirista myös:
Tapiola-ryhmä
Yhteyspäällikkö Kirsi Salmijärvi
puhelin 040 727 6023


http://voittaja.kennelliitto.fi/
www.kennelliitto.fi