Maailman Voittaja -näyttelyn parhaaksi koiraksi valittiin suomalaissyntyinen faaraokoira

Espoo, 12.10.2009 - Bratislavan Maailman Voittaja 2009 -koiranäyttely sai hienon päätöksen, kun suomalaisten Hanna ja Kari Ukuran kasvattama faaraokoira Northgate's As You Like It valittiin Best in Show’ksi eli näyttelyn parhaaksi koiraksi sunnuntaina 11.10. Koiran omistaa ruotsalainen Jenny Hall.


 
Maailman Voittaja 2009 -näyttelyn Best in Show
faaraokoira Northgate's As You Like It
omistaja Jenny Hall, Ruotsi, kasvattajat Hanna ja Kari Ukura, Suomi
Kyseinen faaraokoira on saavuttanut suuria voittoja aikaisemminkin. Se oli muun muassa vuoden 2009 Cruftsin ryhmävoittaja, vuoden 2008 Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyn Best in Show ja vuonna 2007 se oli Ruotsin voitokkain näyttelykoira.

Toiseksi Best in Show -kilpailussa sijoittui valkoinen länsiylämaanterrieri Drum´n´bass Sunshine Celebration, jonka omistaa slovakialainen Krišová Martina. Kolmanneksi tuli japanilaisen Omura Yukikon omistama toyvillakoira CH Smash JP Close Up. Best in Show'n tuomarina toimi Hans Müller Sveitsistä. 

Suomeen huikea määrä uusia Maailman Voittajia

Suomalaisittain Bratislavassa 8.-11.10 järjestetty näyttely onnistui erityisen hyvin, sillä suomalaiset saivat neljän näyttelypäivän aikana yli toista sataa uuttaa Maailman Voittaja -titteliä. Tämän vuoden Maailman Voittaja -näyttely oli suurin koskaan järjestetty koiranäyttely. Näyttelyyn sekä sen ohessa järjestettyihin erikoisnäyttelyihin oli ilmoitettu ennätykselliset 30 000 koiraa. Aikaisempaa koiraennätystä piti nimissään vuoden 1996 Crufts, jonne oli ilmoitettu 28 600 koiraa.

Näyttelyn järjestäneen Slovakian Kennelliiton mukaan yleisöä kävi neljän näyttelypäivän aikana noin 80 000. Tunnelma näyttelyssä oli varsin kansainvälinen, sillä Bratislavaan saapui koiria noin 60 eri maasta. Eniten koiria tuli Tsekeistä, Venäjältä ja Italiasta. Suomesta Bratislavaan matkasi useita satoja koiria.

Vuoden 2014 Maailman Voittaja järjestetään Suomessa

Suomen Kennelliitto isännöi vuoden 2014 FCI:n Maailman Voittaja -koiranäyttelyn. Päätös näyttelyn isäntämaasta tehtiin FCI:n eli Kansainvälisen koiranjalostusliiton yleiskokouksessa ennen Bratislavan näyttelyn alkamista.

Vuonna 2010 Maailman Voittaja -näyttely järjestetään Tanskassa, vuonna 2011 Ranskassa, vuonna 2012 Itävallassa ja vuonna 2013 Unkarissa.


Bratislavan Maailman Voittaja 2009 -näyttelyn tulokset ovat tapahtuman kotisivulla osoitteessa: www.worlddogshow2009.com