Suomeen reilusti yli toista sataa uutta Maailman Voittajaa

Bratislavassa 8.-11.10. järjestetty vuoden 2009 Maailman Voittaja -näyttely jää historiaan yhtenä Suomen kannalta menestyksekkäimpänä. Suomeen tuli neljän näyttelypäivän kuluessa runsaat toista sataa uutta Maailman Voittajaa.


Suomalaismenestys nouseekin erityiseen arvoon, sillä Maailman Voittaja -näyttelyyn ja sen ohessa järjestettyihin erikoisnäyttelyihin oli ilmoitettu ennätykselliset 30 000 koiraa. Määrä tekee Bratislavan Maailman Voittaja -näyttelystä suurimman koskaan järjestetyn koiranäyttelyn. Aikaisempaa koiraennätystä piti nimissään vuoden 1996 Crufts, jonne oli ilmoitettu 28 600 koiraa.

Näyttelyn järjestäneen Slovakian Kennelliiton mukaan yleisöä kävi neljän näyttelypäivän aikana noin 80 000. Koiria arvosteltiin torstaina 5013 (FCI ryhmät 1, 4, 5), perjantaina 5019 koiraa (ryhmät 3, 6,10), lauantaina 5260 koiraa (2) ja sunnuntaina kaikkiaan 5728 koiraa (7, 8, 9). Bratislavan Maailmannäyttely oli erittäin kansainvälinen tapahtuma, johon koiria tuli noin 60:stä eri maasta. Eniten koiria tuli Tsekeistä, Venäjältä ja Italiasta. Suomea Bratislavassa edusti yli 500 eri rotujen edustajaa.

TOKO:n maailmanmestaruustaistossa Suomen joukkue voitti upeasti kultaa!

Nettiyhteys Kennelliiton osastolla Bratislavassa ei toimi. Tulospalvelun tietojen päivitys viivästyy.
Viimeksi päivitetty 11.10. klo 23.55.

Koko näyttelyn tulokset ovat tapahtuman kotisivulla osoitteessa: www.worlddogshow2009.com

Tulospalvelu yhteistyössä:

Maailman Voittaja 2009 -sivuille




Bratislavan Maailman Voittaja -näyttelyssä 11.10. menestyneitä suomalaisia koiria.


Juniori Maailman Voittaja 2009
bracco italiano Heinäaron Alta Moda , narttu, omistaja Teija Kuusisto

Veteraani Maailman Voittaja 2009
bracco italiano Heinäaron Cocco Di Mama , uros, omistaja Marika & Teemu Tenhunen

Juniori Maailman Voittaja 2009
iso villakoira harmaa & aprikoosi Vinzentius Vom Strahlenden Sternchen , uros, omistaja Annikki Verkkoniemi

Veteraani Maailman Voittaja 2009
sileäkarvainen noutaja Mei Dan Pernod , narttu, omistaja Heli Härönen

Veteraani Maailman Voittaja 2009
tiibetinspanieli Saffron Blooming , uros, omistaja Susanna Ahola
Maailman Voittaja 2009 -sivuille

Veteraani Maailman Voittaja 2009
havannankoira Saharanda Atridia Abla , narttu, omistaja Anette Ahlbom-Sahari

Juniori Maailman Voittaja 2009
havannankoira Saharanda Salix Alfendii , uros, omistaja Eve Nissinen

Juniori Maailman Voittaja 2009
field spaniel Accounts Arthos , uros, omistaja Kirsi Sinisalo

Maailman Voittaja 2009
punavalkoinen irlanninsetteri Corrandroo Celtic Vision , uros, omistaja Sirke Siiro

Maailman Voittaja 2009
punavalkoinen irlanninsetteri Chieftain-Cheryl V.T Keijershof , narttu, omistaja Maria Nordberg

Maailman Voittaja 2009
walesinspringerspanieli Benchmark Rheswyn Paham , narttu, omistaja Anett & Mariann Korpi
Maailman Voittaja 2009 -sivuille

Maailman Voittaja 2009
walesinspringerspanieli Benchmark Peilot , uros, omistaja Oili Pohjolainen

Maailman Voittaja 2009
kooikerhondje Manusia's Timmie-The Dutch , uros, omistaja Pirjo Toivakainen

Veteraani Maailman Voittaja 2009
kooikerhondje Manusia's Dutch-Obelix , narttu, omistaja Pirjo Toivakainen

Juniori Maailman Voittaja 2009
irlanninvesispanieli Curlyco As You Know My Name , uros, omistaja Sari Vottonen & Sirpa Nypelö

Maailman Voittaja 2009
irlanninvesispanieli Curlyco Riverdale , narttu, omistaja Sari Vottonen

Juniori Maailman Voittaja 2009
espanjanvesikoira Zorrazo Zias , uros, omistaja Katarina Kahri
Maailman Voittaja 2009 -sivuille

Veteraani Maailman Voittaja 2009
espanjanvesikoira Alevin De El Polvorin , uros, omistaja Heidi Kurki

Maailman Voittaja 2009
espanjanvesikoira Zorrazo Pandora , narttu, omistaja Marika Fredrikson

Veteraani Maailman Voittaja 2009
coton de tulear Rifelin Sky Walker , uros, omistaja Teija Santala

Maailman Voittaja 2009
coton de tulear Whiteheart Lane Sunbird , narttu, omistaja Teija Santala

Juniori Maailman Voittaja 2009
gordoninsetteri Ron Showpoint Gates Of Eden , narttu, omistaja Pirjo Huovila & Sirpa Kärkäs

Juniori Maailman Voittaja 2009
gordoninsetteri Laurelhach The Pioneer , uros, omistaja Anne Hentunen & Tiia Mikkonen
Maailman Voittaja 2009 -sivuille


Maailman Voittaja 2009
gordoninsetteri Goango Black Bonny , narttu, omistaja Riitta Heikkinen

Veteraani Maailman Voittaja 2009
gordoninsetteri Ludstar Kriter , narttu, omistaja Anne Hentunen

Juniori Maailman Voittaja 2009
bichon frisé Diamella Iron Maiden , uros, omistaja Jaana Karenmaa-Nurminen & Mia Rantaniitty

Maailman Voittaja 2009
bichon frisé Bodaciuos Arch Enemy , uros, omistaja Jaana Kaarenmaa-Nurminen

Maailman Voittaja 2009
englanninsetteri Blue Baltic's I'Am A Legend , narttu, omistaja Irina Linjala-Hykki & Marita Peuhkuri
Maailman Voittaja 2009 -sivuille

Veteraani Maailman Voittaja 2009
lhasa apso Myways's Cross My Heart , narttu, omistaja Maja Kosunen & Anneli Sutela

Maailman Voittaja 2009
englanninsetteri Blue Baltic's Iceartist Victor , uros, omistaja Elisabeth Preissl, Marita Peuhkuri

Veteraani Maailman Voittaja 2009
kääpiövillakoira, musta rusk valk Toyway X Mark Thespot , uros, omistaja Ute Eberhard Stefanie Saksa

Juniori Maailman Voittaja 2009
havannankoira Jatakabi's Xtempore , narttu, omistaja Nea Huttunen ja Taina Jaatinen-Niemi

Maailman Voittaja 2009
cavalier kingcharlesinspanieli Amaretto dobry rok , uros, omistaja Wioletta Matusiak, Johanna ja Ilpo Jokinen

Maailman Voittaja 2009
griffon bruxellois Beauview Yeh But No But , narttu, omistaja Jarmo Hilpinen
Maailman Voittaja 2009 -sivuille

Maailman Voittaja 2009
bichon frisé Aphrodite's Reflection back to Diamella , narttu, omistaja Reetta Lavonen

Juniori Maailman Voittaja 2009
karkeakarvainen unkarinvizla Zöldmali Torma , uros, omistaja Hanna Savolainen ja Jani Myllymaa

Maailman Voittaja 2009
lagotto romagnolo Punatassun Giallino Farnie , uros, omistaja Asta Mielonen

Maailman Voittaja 2009
bostoninterrieri Mersu Supergirl Peppermint , narttu, omistaja Eeva Murtomäki

Maailman Voittaja 2009
tiibetinspanieli Olazza Milord , uros, omistaja Maija Perttola

Juniori Maailman Voittaja 2009
kingcharlesinspanieli Lacy´s Sky-High, omistajat Pasi J. Mäntylä ja Matti J. Tuomi