Suomelle kaksi kultamitalia Agilityn MM-kisoista

Espoo, 21.9.2009 - Suomen maajoukkueella oli aihetta juhlaan Itävallassa 18.–20.9.2009 järjestetyissä Agilityn Maailmanmestaruuskilpailuissa, sillä Suomi voitti kisoissa kaksi kultamitalia. Yksilökisassa Carolina Pellikka ja shetlanninlammaskoira Kerttu voittivat mini-luokan maailmanmestaruuden ja joukkuekisassa Suomen medi-joukkue vei maailmanmestaruuden.

Suomen medi-joukkueessa kilpailivat Jari Laitinen ja kooikerhondje Robi, Anu Niemi ja kromfohrländer Viima sekä Iida Koskelainen ja shetlanninlammaskoira Soolo. Kaikki kilpailijat edustivat Suomea ensimmäistä kertaa MM-kisajoukkueen jäseninä.

16-vuotias Carolina Pellikka on kaikkien aikojen toiseksi nuorin agilityn maailmanmestari. Pellikka ja shetlanninlammaskoira Kerttu tekivät näyttävän tulon Suomen agilityurheilijoiden parhaimmistoon vuoden 2006 SM-kisoissa. Tuolloin vasta 13-vuotias Pellikka voitti Kertun kanssa suomenmestaruuden ja on yhä nuorin tuon tittelin saavuttanut ohjaaja. Tämä vuosi on parille ensimmäinen maajoukkueessa.

Agilityssä kilpaillaan kolmen eri vaikeusluokan lisäksi kolmessa eri kokoluokassa, jotka määräytyvät koiran koon mukaan. Minien säkäkorkeus on alle 35 cm, medien 35-42,99 cm ja maxien 43 cm tai yli. Ennen tämän vuoden kisoja kaikkien aikojen mitalitilastoa johtivat Ranska ja Suomi. Suomen medi-joukkueen voiton, sekä Carolinan ja Kertun maailmanmestaruuden myötä Suomi kiilasi EM- ja MM-mitalitilastoissa Ranskan edelle. Itävallan MM-kilpailuissa oli mukana osallistujia 34 eri maasta.

Agilityurheilu on ihmisen ja koiran yhteistyötä

Agility on parhaimmillaan helponnäköistä ihmisen ja koiran nopeatempoista ja innokasta yhteistyötä, mutta samalla jännittävän herkkää, sillä pienikin ohjausvirhe voi johtaa hylättyyn suoritukseen. Agilityn ideana on, että ihmisen ohjaama koira suorittaa ennalta määritetyn esteradan virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Ohjaaja käyttää ääntään ja kehonsa liikkeitä koskettamatta koiraa ja esteitä.

Suomessa agility-harrastajia on useita tuhansia, maailmalla kymmeniä tuhansia. Vuonna 2008 kilpailusuorituksia tehtiin Suomessa lähes 66 000, mikä on noin 9 000 starttia enemmän kuin edellisenä vuonna.


Lisätietoja:
Agilityn MM-kisojen kotisivut: www.agility-wm2009.at
Agilityliiton MM-kisauutisointi: www.agilityliitto.fi/MM-2009/index.html
Kennelliiton Agility-lajiesite (pdf)