Etusivu /
Kennelliitto /
Uutisarkisto /
2009 /
2009
Rolf "Offu" Dahlbom on kuollut
Tottelevaisuuskoetuomari, Vuolasvirta palkinnon saaja ja Kennelliiton hallituksen entinen jäsen Rolf Dahlbom kuoli Helsingissä 6.7.2009 vaikean sairauden murtamana 71-vuoden iässä. Hän oli syntynyt Helsingissä 6.3.1938.
Rolf Dahlbom tuli alun perin tunnetuksi jo 1970-luvun alussa terrieriharrastajana ja hän toimi Skyenterrierikerhon puheenjohtajana lähes sen perustamisesta lähtien vuodesta 1973 yli 30 vuotta. Myöhemmin Dahlbom oli Suomen Terrierijärjestön varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja vuosina 1998-2003. Paitsi terriereitten parissa, Rolf Dahlbom teki pitkän päiväntyön vuonna 1978 perustetussa Helsingin Seudun Kennelpiirissä, jonka hallitukseen hän tuli jo vuonna 1981. Hän toimi viimeksi piirin varapuheenjohtajana vuoteen 2007. Rolf Dahlbom oli lisäksi Kennelliiton valtuuston jäsen kolmena vuosikymmenenä ja vuosina 1989-1992 Kennelliiton hallituksen jäsen. Yhdistystoimintaa Offu jatkoi vielä Suomen Koirankasvattajat r.y:ssä, jonka varapuheenjohtajana hän toimi kuolemaansa asti. Yhdistystoiminnasta Rolf Dahlbom palkittiin monin ansiomerkein, mm. Kennelliiton kultaisen ansiomerkin hän sai vuonna 1997.
Yhdistystoiminnan ulkopuolella Offu tunnettiin parhaiten TOKO-tuomarina ja tottelevaisuukoemuodon puolestapuhujana ja edistäjänä. Hän toimi sekä Kennelliiton TOKO-toimikunnassa, koe- ja kilpailutoimikunnassa että Pohjoismaisen Kennelunionin TOKO-toimikunnan jäsenenä useitten vuosien ajan ja oli pidetty ja arvostettu TOKO-tuomari sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa. Hänen viimeiseksi jäänyt tehtävänsä TOKO-kentillä oli toimia TOKO:n PM-kilpailuitten tuomarina viime vuonna.
Maailmanlaajuisesti Rolfin ja hänen vaimonsa Thean nimi kuitenkin yhdistettiin koiranäyttelyihin, skyeterriereihin ja Finnsky-kenneliin. Offu toimi lukemattomissa näyttelytoimikunnissa, puheenjohtajana, järjestelypäällikkönä, hanslankarina, pystyttämässä, purkamassa. Hänen kaltaisiaan puurtajia ja talkoomiehiä monet toimikunnat kaipaisivat tänäkin päivänä. Koiranäyttelymaailma tunsi lisäksi käsitteen suomalaisista skyenterriereistä jo 1970-luvulla ja Finnsky skyenterrierit ovat pitäneet käsitteen voimissaan jo neljän vuosikymmenen ajan. Kennelin kasvatustyö palkittiin jo vuonna 1986 Vuolasvirtapalkinnolla. Tuskin on yhtään terrierituomaria maailmassa, joka ei olisi kuullut näistä loistokkaista koirista, eikä yhtään skyenterrieriharrastajaa, joille Finnsky-koirat eivät olisi käsite. Rolf ehti vielä nähdä yhden unelman täyttyvän, kun skyenterrieri valittiin vuoden 2008 Helsingin Voittaja-näyttely kauneimmaksi koiraksi hänen tyttärensä luotsaamana. Kennelin toiminta jatkuukin edelleen uudella sukupolvella vahvistettuna.
Ihmisenä Offu oli lämminsydäminen, ehdottoman rehti ja rehellinen (”säännöt on tehty noudatettaviksi!”), aina valmis auttamaan ja tarttumaan toimeen, missä sellaista miestä tarvittiin. Hän rakasti paitsi perhettään, mutta ennen kaikkea koiriaan. Hän oli mainio seuramies niiden ihmisten keskellä, joiden kanssa hän viihtyi parhaiten – siis koiraihmisten. Offua jäävätkin kaipaamaan paitsi lähin perhe, myös lukematon koiraihmisten joukko Suomessa, Pohjoismaissa ja ympäri maailman.