Kennelneuvojan työtä on koiranomistajien ja kasvattajien opastus koiranpitoon ja koirien hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Neuvonta toteutetaan muun muassa tekemällä kennelkäyntejä ja antamalla puhelinneuvontaa.
Kennelneuvojan tehtävä on vaativa. Eduksi tehtävässä on vankka koiratietämys, oma kokemus kasvattajana, yhteistyökyky sekä neuvottelu-, kuuntelu- ja esiintymistaidot. Myös kiinnostus kehittää itseään ja oppia uutta ovat tärkeitä piirteitä kennelneuvojaksi hakevalle. Kennelneuvojan työ on vapaaehtoistyötä ja samalla myös luottamustehtävä. Kennelneuvoja on tehtävässään vaitiolovelvollinen. Kennelliitto maksaa kennelneuvojalle kulukorvaukset kulloinkin voimassa olevan matkustussäännön mukaisesti.
Kennelneuvojakoulutus koostuu viikonlopun mittaisesta koulutusjaksosta. Lauantaina 17.10.2009 on haastatteluosuus ja sunnuntaina 18.10. luennot. Lisäksi koulutukseen hyväksytyt suorittavat myös käytännön harjoittelun. Koulutus järjestetään Helsingin Vuosaaressa.
Koulutukseen voi hakea joko itse tai kennelpiirit voivat esittää henkilöitä koulutettavaksi. Vapaamuotoinen hakemus, jonka liitteenä on Kennelpiirin puolto/lausunto, toimitetaan 21.9.2009 mennessä osoitteeseen Suomen Kennelliitto, Katariina Suomi, Kamreerintie 8, 02770 ESPOO. Kuoreen tunnus KENNELNEUVOJA.
Lisätietoja: Suomen Kennelliitto ry.
Katariina Suomi
Puhelin: (09) 8873 0283
Sähköposti: katariina.suomi(at)kennelliitto.fi
www.kennelliitto.fi
Lisätietoa Kennelliiton internetsivuilta osoitteesta www.kennelliitto.fi > Jalostus ja kasvatus >
Kennelneuvonta