Suomessa arvioidaan olevan 600 000 koiraa eli noin joka viidennessä perheessä on koira. Koira on monesti lapselle ystävä, jolle voi kertoa salaisimmatkin toiveet ja ajatukset. Koiraa hankittaessa on kuitenkin tärkeää muistaa, että koiran hankinnan täytyy olla koko perheen päätös. Koiraa ei voi hankkia vain lapselle, eikä lapselta voi vaatia täyttä vastuuta koiran hoidosta.
Lapsen ja koiran on hyvä olla aikuisen valvonnassa. Aikuinen pystyy ennakoimaan tilanteet, joissa koira voi ahdistua lapsen leikeistä. Lapselle on myös hyvä opettaa, että koira ei ole leikkikalu. Sitä ei saa kiskoa hännästä tai korvista, repiä turkista tai muuten satuttaa.
Aikuisten ja lasten kannattaa käydä yhdessä läpi sitä, miten koiraa tulisi lähestyä. Lapsi ei koskaan saa mennä silittämään vierasta koiraa ilman lupaa. Jos omistaja antaa luvan koiran silittämiseen, koiraa pitää lähestyä rauhallisesti. Paras tapa on antaa koiran tulla lapsen luokse. Lapselle on myös hyvä opettaa koiran kieltä ja käyttäytymistä.
Lue lisää vinkkejä lapsen ja koiran kohtaamiseen Kennelliiton uudesta
Koira ja lapsi -esitteestä (pdf).
Esimerkkejä Koiranpäivän 24.4. ohjelmasta eri kennelpiireissä
Etelä-Hämeen kennelpiiri Etelä-Hämeen kennelpiirin kaverikoirajaosto järjestää Koiranpäivänä päiväkotivierailuja piirin alueella.
Kennelpiirin kotisivut Lue lisää
Kennelliiton kaverikoiratoiminnasta.
Helsingin Seudun kennelpiiri Paikka ja aika: Helsinki, Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus, kello 18.00–21.00
Helsingin Seudun kennelpiirin järjestämässä Koiranpäivän tapahtumassa on muun muassa agility- ja TOKO-näytöksiä sekä tietoiskuja koiranomistajille ja koiraa hankkimassa oleville perheille. Lisäksi tapahtumassa esitellään eri koirarotuja. Professori Hannes Lohen tutkimusryhmä kerää paikan päällä koirien verinäytteitä korien geenitietokantaan.
Kennelpiirin kotisivutKeski-Suomen kennelpiiri Paikka ja aika: Jyväskylä 23.4., sanomalehti Keskisuomalaisen parkkialueella Aholaidassa
Keski-Suomen Kennelpiiri ottaa varaslähdön Koiranpäivään viettäen sitä jo torstai-iltana 23.4. Ohjelmassa on muun muassa kennelpiirin toiminnan esittelyä, lapsi ja koira-kilpailu, koirantanssinäytös ja match show. Lisäksi piirin kaverikoirat ovat paikalla rapsuteltavina.
Kennelpiirin kotisivutLapin kennelpiiri
Paikka ja aika: Rovaniemi, Rovaniemen kauppatori, kello 18.00 alkaen
Lapin kennelpiirin nuorisojaosto järjestää Koiranpäivänä Lapsi ja koira, Lapsi ja lelukoira sekä Junior handler -kisailut. Ilmoittautuminen kilpailuihin alkaa kello 17.30. Osallistuminen on maksutonta ja kaikki osallistujat palkitaan.
Kennelpiirin kotisivut Pohjois-Hämeen kennelpiiri Paikka ja aika: Tampere, Eteläpuiston kentän alaranta, kello 18.00–19.00
Tampereen Seudun Koirakerhon järjestämässä Koiranpäivän tapahtumassa paikalla ovat muun muassa kaverikoirat, joiden kanssa lapset voivat harjoitella koirien kohtaamista ja rapsutella koiria. Lelukoirapisteeseen lapset voivat tuoda oman lelukoiran arvosteltavaksi. Kaikki lelukoira-arvosteluun osallistuneet saavat palkinnon. Tapahtumassa järjestetään myös agility- ja flyball-näytös.
Kennelpiirin kotisivut Pohjois-Savon Kennelpiiri
Paikka ja aika: Siilinjärvi (Toivala), Metsäkeskus Pohjois-Savon havaintotilan kurssikeskus, kello 14.00 alkaen
Pohjois-Savon Kennelpiiri viettää Koiranpäivää järjestämällä Koiranpäivän juhlan ja tiedotustilaisuuden. Tilaisuuteen kutsutaan yhteistyökumppaneita ja koiraväkeä. Ohjelmassa on lyhyt katsaus Kennelpiirin toimintaan ja valitun Vuoden koiran julkistaminen. Yhdessäolo jatkuu koirien rotuesittelyllä ja työnäytöksillä.
Kennelpiirin kotisivut Uudenmaan kennelpiiri Uudenmaan kennelpiiri järjestää yhdessä alueen koirayhdistysten kanssa tapahtuman koululaisille. Koiranpäivän tapahtumassa lapsille kerrotaan muun muassa siitä, miten koira tulisi kohdata. Paikalle on kutsuttu myös erirotuisia koiria ohjaajineen.
Kennelpiirin kotisivutLisätietoja:
Tiedottaja Elina Kelola, Kennelliitto, puh. (09) 8873 0296
20.4.2009