Sähköinen pentuerekisteröinti Omakoirassa alkaa 1.4.
– Pilottiryhminä roturyhmät 4 ja 10

Helmikuussa avatun Omakoira-jäsenpalvelun palveluntarjonta laajenee. Uutena Omakoiran kautta jäsenten on mahdollista tehdä sähköinen pentuerekisteröinti 1.4.2009 alkaen. Ensimmäisessä vaiheessa pilottiryhminä toimivat FCI:n roturyhmät 4 (mäyräkoirat) ja 10 (vinttikoirat). Vain näiden roturyhmien kasvattajat voivat siis aluksi käyttää uutta sähköistä pentuerekisteröintiä. Myöhemmin palvelu avataan myös muiden roturyhmien kasvattajille.

Pilottiryhmään ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan roturyhmien 4 ja 10 kasvattajat pystyvät tekemään pentueilmoituksen automaattisesti. Kokeiluun haluavien kasvattajien kannattaa käydä etukäteen rekisteröitymässä Omakoiran käyttäjiksi ja tarkistaa, että kaikki omat koirat näkyvät oikean omistajan tiedoissa.

Omakoiraan on kirjautunut ensimmäisen kuukauden aikana jo yli 10 000 Kennelliiton jäsentä. Palvelussa kaikki jäsenet voivat tällä hetkellä ylläpitää omia yhteystietoja, lehtitilauksia ja omien koirien kuolinaikoja ja -syitä sekä tehdä omistajailmoituksia ja -muutoksia.

Omakoiraa kehitetään jatkuvasti ja kevään aikana palveluun lisätään uusia ominaisuuksia, kuten valionarvojen sähköinen hakeminen. Uusista ominaisuuksista tiedotetaan lisää Kennelliiton internetsivuilla ja Koiramme-lehdessä.

Omakoira-jäsenpalvelu: http://omakoira.kennelliitto.fi


Lisätietoja:
Omakoiran käyttöön liittyvät kysymykset: koiranethelp.kennelliitto.fi
Mahdollisesti puuttuvat koirat voi ilmoittaa osoitteeseen: omakoira(at)kennelliitto.fi

19.3.2009