Etusivu /
Kennelliitto /
Uutisarkisto /
2009 /
2009
Kennelliiton palvelutaso nousee
Espoo, 3.9.2009 - Suomen Kennelliitto ry:n palvelutasoa on pyritty nostamaan eri toimenpiteillä vastaamaan jäsenten tarpeita ja odotuksia. Toimenpiteet ovat tuottaneetkin tulosta, sillä esimerkiksi koiranpentuja rekisteröidään Kennelliitossa nyt reaaliajassa.
Kennelliitto vastaa koirien rekisteröinnistä, mutta rekisteröintien tallennustyön hoitaa konserniin kuuluva Show Media Oy. Yhtiö on vastannut Kennelliiton näyttely- ja koetulosten tallentamisesta jo vuodesta 2008 lähtien. Lisäksi Show Median kautta hoidetaan jatkossa myös Kennelliiton puhelinneuvonta
”Kennelliitto päätti tarjouskilpailun jälkeen hankkia palvelut alihankintana Show Mediasta. Palvelun tuottajana Show Media takaa palveluille sovitun palvelutason. Esimerkiksi kasvattajan lähettämä pentueilmoitus käsitellään sopimuksen mukaisesti viikon kuluessa sen saapumisesta”, kertoo Suomen Kennelliiton vt. toiminnanjohtaja Markku Mähönen
Kasvattaja voi myös itse vaikuttaa rekisteröinnin nopeuteen. ”Mikäli kaikki asiaan kuuluvat paperit ovat rekisteröinnin mukana, saadaan pentue rekisteröityä heti. Paperilla tehtävien pentuerekisteröintien käsittelyä hidastavat eniten allekirjoitusten puuttumiset ja mahdolliset jalostusoikeuden siirrot. Mitä täydellisemmin paperit on täytetty, sitä nopeammin pentueet saadaan rekisteröityä”, toteaa Show Median toimitusjohtaja Kirsi Nummela.
Nopeimmin ja kätevimmin pentueen voi rekisteröidä jäsenille suunnatun sähköisen Omakoira-palvelun kautta. Parhaimmassa tapauksessa pentueen rekisteripaperit voivat olla kasvattajan käsissä viikon kuluessa prosessin aloittamisesta.
”Jos pentueilmoitus tehdään sähköisesti Omakoiran kautta maanantaina, uroksen omistaja voi hyväksyä pentueen sähköisesti heti ja eläinlääkäri tai mikrosiruttaja täyttää tunnistusmerkinnän vielä saman päivän kuluessa. Kasvattaja voi myös maksaa rekisteröinnin saman tien. Rekisterikirja postitetaan kasvattajalle, kun maksu on kirjautunut Kennelliiton tilille”, Mähönen selventää.
Asiakaspalveluun panostetaan
Kennelliiton asiakas- ja neuvontapalveluita parannetaan syksyn aikana huomattavasti. Näkyvimpänä muutoksena on puhelinneuvonnan aukioloajan jatkaminen. Puhelinneuvontanumerot ovat käytössä 1.10.2009 alkaen arkisin klo 11-17, jotta koiraharrastajat voisivat ottaa yhteyttä Kennelliiton neuvontaan myös omien työaikojensa ulkopuolella. Aamupäivä on varattu rekisterikirjojen postittamiseen sekä tallennustöihin.
Myös Show Median toimipaikkoihin tulee muutoksia. Puhelinneuvonta ja tallennuspalvelut hoidetaan syyskuun puolivälin jälkeen Show Median uusissa toimitiloissa Leppävirralla, Pohjois-Savossa.
Leppävirran toimipisteessä aloittaa ensimmäisessä vaiheessa kahdeksan työntekijää, joilla kaikilla on koiraharrastustaustan lisäksi vahva ammatillinen osaaminen muun muassa puhelinpalvelusta ja tietojen käsittelystä. Sorsakosken toimipaikan toimistopäällikkönä aloittaa Päivi Halonen. Halonen vastaa myös tulostallennuksesta. Työparikseen Halonen saa tehtävään valitun projektipäällikkö Tuula Laitisen.
Show Median näyttelypalveluihin ja myyntiin keskittynyt yksikkö Showlink muuttaa Lohjalle lokakuun alussa. Lohjan toimipaikkaan tulee Kennelliiton papereiden noutopiste. Lohjan toimitilojen yhteyteen avataan myös monitoimihalli, jossa jatkossa Kennelliiton jäsenille pystytään tarjoamaan entistä paremmat harrastus- ja koulutusmahdollisuudet.
Hallihankkeesta vastaa Show Median vasta valittu (15.9.2009 alkaen) varatoimitusjohtaja Olli Rahi. ”Kunhan hallin ja Show Median uusien toimistotilojen remontti valmistuu, toivotamme koiraharrastusväen tervetulleeksi tutustumaan uuteen toimintakeskukseemme Lohjalle”, varatoimitusjohtaja Olli Rahi mainitsee. Olli Rahin tehtävänä on vahvistaa Show Media Oy:n myyntiä ja markkinointia.
Alihankintasopimukseen kuuluu myös valionarvojen vahvistaminen. Anett Korpi tekee tätä työtä näyttelypalvelujen ohessa aloittaessaan Show Mediassa lokakuun alussa. ”Pentuerekisteröinnin siirtyessä kokonaan Sorsakoskelle, Anettelle jää aikaa vahvistaa omalla näyttelyosaamisellaan Showlinkin näyttelypalveluita. Henkilökuntamme vahva kokemus koiranäyttelyistä tuo koiraharrastajien ja näyttelytoimikuntien käyttöön osaamista koiranäyttelykentiltä”, Kirsi Nummela Show Mediasta korostaa.
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry. on valtakunnallinen koira-alan asiantuntijajärjestö. Se perustettiin vuonna 1889. Kennelliiton tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten koirien kasvattamista ja käyttöä sekä parantaa yleistä koiranpitoa Suomessa. Kennelliitossa on 130 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on noin 12 000 ja yhdistysjäseniä 1800.
Show Media Oy on Suomen Kennelliiton omistama tytäryhtiö. Liiketoiminnan päätuote on näyttelypalvelut. Yrityksen toimenkuvaan kuuluu Suomen Kennelliiton tietokantoihin liittyvät tallennustyöt. Yrityksellä on kaksi toimipistettä. Tietokantatyön keskittyy Pohjois-Savoon Sorsakoskelle ja näyttelypalvelut Lohjalle.
Lisätietoja
Suomen Kennelliitto ry.
Markku Mähönen, vt. toiminnanjohtaja
Puhelin: (09) 887 300
Sähköposti: viestinta(at)kennelliitto.fi
www.kennelliitto.fi
Show Media Oy - Showlink
Kirsi Nummela, toimitusjohtaja
Sähköposti: kirsi.nummela(at)showlink.fi
www.showlink.fi