Sopimuslomakkeita uudistettaessa pyrittiin tekemään ero jalostuskäyttöön tuodun, pennun hintaa kalliimman tuontikoiran ja pennun sijoittamisen välillä, jolloin sijoittamisen ehdot voivat olla erilaiset. Tästä syystä molemmissa sopimuslomakkeissa on määriteltävä sijoitettavan koiran arvo.
Uroksen sijoitussopimuslomakkeelle oli olemassa tilaus, sillä tähän saakka kasvattajat ovat käyttäneet joko kauppasopimusta tai nartun sijoitussopimuslomaketta mukailtuna, mikä on johtanut sijoituskoiran vastaanottajan kannalta kohtuuttomiin tilanteisiin.
Sijoitusnartun osalta uusissa sopimusehdoissa annetaan mahdollisuus teettää yhden pentueen sijasta kaksi pentuetta, mikäli tämä on perusteltua koiran arvon, rodun pienen pentuekoon tai muun vastaavan syyn vuoksi. Rajoituksia pentueen pentumäärän, värin tai sukupuolen suhteen ei kuitenkaan saa asettaa. Mikäli sijoittaja edellyttää nartulta kahta pentuetta, asiasta on syytä sopia tarkasti perusteluineen sijoitussopimuslomakkeen lisäehdoissa.
Sopimuslomakkeiden ehdoissa mainitaan vain perusasiat, koska sopimuslomakkeita käytetään hyvin erilaisten rotujen sijoituskoirille. Siitä syystä sopimuksen lisäehtoihin kannattaa kirjata tarkasti mm. koiran näyttelyttämistä ja pennuttamista koskevat seikat, jotta erimielisyyksiltä vältytään.
Sopimuksia tehtäessä on hyvä muistaa, että useimmat koiria sijoittavat kasvattajat luokitellaan kuluttajaviranomaisten toimesta elinkeinonharjoittajiksi. Siksi erimielisyyksiä voidaan ratkoa kuluttajariitalautakunnassa, jossa voidaan tutkia, onko sopimus kohtuuton jomman kumman osapuolen kannalta.
Kennelliittoon ja sen kasvattajatoimikunnalle tulee paljon kyselyjä ja valituksia sijoitussopimuksista. Jos kasvattaja on sopimuksien osalta rikkonut kasvattajasitoumusta tai koiranomistajan ja -haltijan perussääntöä, asia voidaan viedä edelleen Kennelliiton kurinpitolautakunnan käsiteltäväksi. Useimmiten kysymys on kuitenkin kahden henkilön välisestä sopimuksesta, johon Kennelliitolla ei ole toimivaltaa. Tällöin erimielisyydet joudutaan ratkomaan pahimmassa tapauksessa tuomioistuimessa. Tästä syystä sopimusehdot täytyy harkita tarkkaan ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Pettymyksien välttämiseksi paras neuvo kasvattajalle on, että hänen tulee valita koiransa sijoituskoti huolellisesti ja varautua myös mahdollisuuteen, ettei hän koskaan voi käyttää sijoitusoikeuttaan. Vastaanottajan taas kannattaa vaatia selkeitä lisäehtoja, lukea ehdot huolellisesti ja mieluiten nukkua yön yli ennen kuin päättää, mitä sitoutuminen sijoituskoiran vastaanottamiseen kyseisin ehdoin tarkoittaa.
Parhaimmillaan sijoituskoira voi olla ihanteellinen vaihtoehto sekä sijoittajan että vastaanottajan kannalta. Kun kasvattaja ei voi pitää itsellään kaikkia lupaavia pentuja, hän voi sijoittamalla koiran huolehtia hyvien koirien säilyttämisestä omassa jalostusohjelmassaan. Aloittelevalle kasvattajalle hyväsukuisen, lupaavan sijoituskoiran ottaminen antaa mahdollisuuden saada oman jalostustyönsä perustaksi koira, joka ei kenties olisi muuten myytävänä.
Uudet sijoituslomakkeet löytyvät Kennelliiton internetsivuilta osoitteesta www.kennelliitto.fi > Lomakkeet ja säännöt >
Sopimukset.
28.11.2008