Nuorten HandlausHärdelli Messukeskuksessa 12.12.

HANDLAUSHÄRDELLI ON TÄYNNÄ.

Supersuosion pari vuotta sitten saavuttanut junior handlereiden vuoden päätöstapahtuma HandlausHärdelli järjestetään taas tänä vuonna. Härdellin merkeissä kouluttaudutaan, pidetään hauskaa, kisaillaan ja nähdään tuttuja Helsingin Messukeskuksessa perjantai-iltana 12.12.2008. Lisäksi tarjolla on myös pientä naposteltavaa. HandlausHärdelli on tarkoitettu 10–17-vuotiaille junior handlereille eli nuorille koiranesittäjille.

Härdellin kouluttajat saapuvat viime kertaiseen tapaan "rapakon takaa", joten huippukoulutusta on luvassa. Kouluttajina toimivat tänä vuonna Doug Belter ja Dawne Deeley. Belter on ammattihandleri, joka on aloittanut uransa Kanadassa, mutta asuu nykyisin USA:ssa. Koiria hän esittää molemmissa maissa. Deeley kasvattaa karjalankarhukoiria. Hän esittää nykyään dreevereitä, buhundeja, länsigöötanmaanpystykorvia, karkeakarvaisia kettuterrierejä ja karhukoiria sekä satunnaisesti muita rotuja, kuten novascotiannoutajia.

Mukaan HandlausHärdelliin mahtuu 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Härdellin hinta on Kennelliiton jäseniltä 10 euroa ja muilta 20 euroa. Maksuohjeet lähetetään mukaan päässeille myöhemmin.

Kennelliiton Nuoriso-sivut

Lisätietoja HandlausHärdellistä:
Kennelliiton junior handler -vastaava Anna Veteli, puh. 050 350 4043


Belter
Kouluttaja Doug Belter


Deeley
Kouluttaja Dawne Deeley

27.10.2008