Etusivu /
Kennelliitto /
Uutisarkisto /
2008 /
2008
Kennelliitto solmi laajan yhteistyösopimuksen Tapiolan ja Agrian kanssa
Suomen Kennelliitto on sopinut laajan yhteistyösopimuksen Tapiolan ja Agrian kanssa 1.1.2009 alkaen. Tämän seurauksena Kennelliiton pääyhteistyökumppani on Tapiola-Agria. Uutta yhteistyösopimuksessa on se, että Tapiola, Agria ja Kennelliitto perustavat yhdessä rahaston, joka jakaa vuosittain koira-alaa tukevia stipendejä. Niitä voidaan myöntää hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin harrastamisesta alan tutkimukseen saakka. ”Stipendien tarkoituksena on edistää koirien turvaa, panostaa koira-alan tutkimuksiin ja tuoda esille koirien hyödyllisyyttä yhteiskunnassa”, Tapiolan yhteysjohtaja Pia Blom-Johansson kertoo.
Käytännössä sopimus näkyy myös siten, että Tapiola-Agria palkitsee yhdessä Kennelliiton kanssa vuoden sankarikoirat. Kennelliitto myöntää vuosittain sankarikoiran arvon, kun koira on toiminnallaan merkittävästi vaikuttanut siihen, että ihmishenki on pelastunut. Lisäksi Tapiola-Agria näkyy vahvasti vuosittaisissa Voittaja-koiranäyttelyissä, joissa Tapiola-Agria palkitsee mm. Vuoden kasvattajan, Vuoden Näyttelykoiran sekä Vuoden Veteraanin.
Suomessa seurataan Ruotsin eläinvakuuttamisen trendejä
Tapiola ja ruotsalainen eläinvakuutusyhtiö Agria ovat solmineet laajamittaisen yhteistyösopimuksen, joka tulee voimaan 1.1.2009 alkaen. Käytännössä yhteistyö tulee näkymään siten, että Tapiola tuo ruotsissa käytössä olevat eläinvakuutustuotteet Suomen markkinoille Tapiola-Agria -tuotemerkillä. Agria on osa ruotsalaista asiakkaiden omistamaa finanssiyhtiö Länsförsäkringaria, jolla on Ruotsissa noin 30 prosentin markkinaosuus vahinkovakuutusmarkkinoista.
Blom-Johanssonin mukaan eläinten vakuuttamisessa ollaan vielä huomattavasti muita maita jäljessä. Suomessa arvioidaan olevan noin 600 000 koiraa, joista 25 prosenttia on vakuutettu. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 80 prosenttia. ”On ollut selvästi havaittavissa, että Ruotsin eläinvakuuttamisen trendit ovat muutamien vuosien viiveellä rantautuneet myös Suomeen. Yhteistyön avulla saamme Ruotsissa jo valmiiksi testatut vakuutukset Suomen markkinoille”.
Lisätietoja:
Osastopäällikkö Markku Mähönen, Kennelliitto, puh. (09) 8873 0203