Etusivu /
Kennelliitto /
Uutisarkisto /
2008 /
2008
Ulkomuototuomareiden peruskurssin 2009 alkeiskurssit
Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry. järjestää seuraavan ulkomuototuomareiden peruskurssin 2009.
Ulkomuototuomarille asetettavat yleiset vaatimukset, jotka tulee täyttää jo peruskurssille pyrittäessä:
Ulkomuototuomariksi aikovan tulee
- olla käyttäytymisensä ja arvostelukykynsä puolesta tähän tehtävään sopiva henkilö
- olla fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan tuomaritehtävään kykenevä
- omata luontaisia taipumuksia tähän tehtävään
- olla iältään peruskurssille pyrkiessään vähintään 25 vuotta
- olla koiranomistaja ja, mikäli mahdollista, koirankasvattaja
- olla toiminut vähintään 10 vuoden ajan aktiivisesti harrastamansa rodun ja sen rotuyhdistyksen hyväksi ja osoittanut hallitsevansa riittävät perustiedot
- olla pätevöity kehätoimitsija ja toiminut vähintään viisi (5) kertaa pätevöitynä kehätoimitsijana
- olla Kennelliiton jäsen ja osoittaa jatkuvaa harrastusta kynologiseen toimintaan
- täyttää kotimaisten rotujen osalta ao. rotujärjestön mahdollisesti asettamat lisävaatimukset
Ennen peruskoulutukseen pyrkimistä tuomarikoulutukseen aikovan on suoritettava hyväksytysti seuraavat kurssit:
- kehätoimitsijakurssi (ks. yleiset vaatimukset!) - kennelpiirit järjestävät
- kasvattajan jatkokurssi - kennelpiirit järjestävät
- koiran anatomia, rakenne ja liikunta - SKL järjestää
- arvosteluperusteet ja tuomarityöskentely - SKL järjestää
Kehätoimitsijakursseista vastaavat kennelpiirien näyttelyohjaajat ja kasvattajakursseista aluekouluttajat.
Kotimaisten rotujen ulkomuototuomariksi aikovan tulee lisäksi osallistua ao. rotujärjestön järjestämään karsintaan.
Kennelliiton järjestämät kurssit pidetään seuraavasti:
20.-21.9.2008 Helsinki ja Kuopio
27.-28.9.2008 Oulu ja Seinäjoki
Kurssin hinta on 110 € sisältäen luentomateriaalin ja loppukokeen. Kirjallinen ilmoittautuminen viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssia kennelpiirin aluekouluttajalle
Helsinki: Pirjo Onza, Viittapolku 9 A B, 00950 Helsinki, puh. 045 633 7308
Kuopio: Erkki Shemeikka, Alamäentie 35, 74300 Sonkajärvi, puh. 0400 815 185
Oulu: Katja Korhonen, Mourungintie 206, 90310 Oulu, puh.044 503 1973
Seinäjoki: Sari Ylipelkonen, Mustasaarentie 42, 62240 Huhmarkoski, puh.044 597 6950
Ilmoittautumisen liitteenä on oltava tosite maksetusta ennakkoilmoittautumismaksusta, joka on 30 €. Ilman maksutositetta tulleet ilmoittautumiset palautetaan. Tilinumero: Suomen Kennelliitto ry, Sampo 800015- 2074678, viite 88831. Loppuosa kurssimaksusta suoritetaan kurssin alussa aluekouluttajalle.
Aluekouluttajat ilmoittavat kurssipaikat ja alkamis- ja päättymisajat ilmoittautuneille ja antavat mahdollisia lisätietoja kursseista. Alkeiskurssien loppukokeet järjestetään tarvittaessa kaikissa kennelpiireissä lokakuun 2008 loppuun mennessä.
Ulkomuototuomareiden koulutus- ja pätevöimisohje löytyy Kennelliiton internet-sivuilta.
Lisätietoja ulkomuototuomarikoulutuksesta antaa Paula Rekiranta, Kennelliitto, puh. 09 8873 0219