Sorsastus käynnistää metsästyskoirien käyttökauden

Elokuun 20. päivänä alkava sorsastus aloittaa kauden, jolloin metsästyskoiria voi pitää vapaana metsästys- ja harjoitustilanteissa helmikuun loppuun saakka. Koirien kiinnipitoa metsästys- tai harjoitustilanteissa säätelee metsästyslaki. Vapaana pito edellyttää aina maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan luvan. Silloinkin, kun koira on luvallisesti irrallaan, on sen kuitenkin aina oltava omistajan hallittavissa.

Metsästyskoiran ohjaajien on kauden alussa aloitettava koiran kanssa harjoittelu varovasti. Etenkin harjoittamattoman koiran kanssa on edettävä harkiten. Ohjaajien on myös hyvä muistaa lämpötilan vaikutus koiraan. Pitkäkestoinen suoritus kuumalla ilmalla voi aiheuttaa koiralle lämpöhalvauksen.

Koirat vaarassa jäädä auton alle

Metsästys- ja harjoituskauden alkaessa riistan jäljillä juoksevat koirat ovat vaarassa jäädä auton alle. Autoilijan kannattaakin olla erityisen varuillaan, jos tien ylittää jokin riistaeläin, sillä koira tulee monesti riistaeläimen perässä. Jos autoilija havaitsee tiellä irrallaan juoksevan koiran, hänen kannattaa pysähtyä ja ottaa koira kiinni. Jos koira ei anna kiinni, koirasta pitää ilmoittaa viranomaisille.

Mikäli autoilija törmää koiraan, koira pitää aina toimittaa mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriin. Koulutettu metsästyskoira on omistajalleen mittaamattoman arvokas.

Koiran kaulassa on yleensä kaulapanta, jossa on sen omistajan nimi ja puhelinnumero. Jos koiralla on kaulassaan tutkapanta, sitä ei pidä irrottaa koiran kaulasta, sillä omistaja löytää koiran olinpaikan pannan perusteella. Jos omistajatietoja ei löydy, koirasta voi ilmoittaa suoraan lähimmälle poliisille.

Metsästyslaki

Lisätietoja:
Tiedottaja Elina Kelola, Kennelliitto, puh. (09) 8873 0296, 050 366 4809

19.8.2008