Agilityn maajoukkuekarsinnoissa kilpaillaan MM-kisapaikoista

Kennelliitto järjestää Agilityn maajoukkuekarsinnat Helsingin Jäähallissa 26.–27.7.2008. Karsintakilpailuissa ratkeaa Suomen edustusjoukkue Agilityn Maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään tänä vuonna Suomessa. Lisäksi kisoissa valittava joukkue edustaa Suomea syksyllä Norjassa pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Maajoukkuekarsintoihin on ilmoittautunut 325 kilpailijaa.

Agilityssä koirat kilpailevat kolmessa eri kokoluokassa, jotka ovat mini-, midi- ja maxi-luokka. Karsinnoissa koirat kilpailevat lauantaina kahdella radalla, joista toinen on hyppyrata ja toinen agilityrata. Lauantailta pääsevät jatkoon ne kilpailijat, jotka sijoittuvat vähintään toisella radalla 30 parhaan joukkoon. Sunnuntaina vuorossa on kolme rataa: kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata.

Karsintakisat alkavat molempina päivinä kello 8.00 ja seuraava rata alkaa heti edellisen päätyttyä. Lauantaina karsintojen arvioitu päättymisaika on noin kello 22.00 ja sunnuntaina kello 19.00.

Kilpailu maajoukkuepaikoista on tiukkaa

Agilityn maajoukkuekarsinnat ovat tänä vuonna erityisen jännittävät, sillä Suomen joukkue pääsee kilpailemaan maailmanmestaruuksista kotikisoissa. Agilityn MM-kisat järjestetään Helsingin Jäähallissa 26.–28.9. Kolmipäiväiseen kisaan odotetaan noin 40 eri maan taitavimpia agility-koiria ja ohjaajia.

Kilpailu maajoukkuepaikoista on tiukkaa, sillä suomalaisten agilityurheilijoiden taso on maailman kärkiluokkaa. Suomi ja Ranska ovat johdossa MM-kisojen kaikkien aikojen mitalitilastossa.

Karsintakisojen lippujen hinnat

Lippuja Agilityn maajoukkuekarsintoihin myydään Jäähallin ovelta. Liput maksavat 5 euroa. Alle 12-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi. Henkilöautojen parkkimaksu Jäähallin parkkialueella on 5 euroa ja asuntoautojen 10 euroa. Tapahtumassa myydään myös luetteloita, jotka maksavat 2 euroa.


Agility eli koirien esteratakilpailu on koiraharrastuslajina suhteellisen nuori. Suomeen agility tuli Englannista vuonna 1986. Agility on noussut lyhyessä ajassa koirakokeiden suosikkilajiksi. Kilpailusuorituksia agilityssä on viime vuosina ollut noin 55 000. Agilityssä kilpailuradan pituus on 100–200 metriä ja radalla on 15–20 suoritettavaa estettä. Esteet jaetaan kolmeen ryhmään: hyppyesteet, kontaktiesteet ja muut esteet. Koiran tulee suorittaa esteet virheettömästi ja oikeassa järjestyksessä ihanneajan sisällä.

Lisätietoja:
Tiedottaja Elina Kelola, Kennelliitto, puh. (09) 8873 0296, 050 366 4809

23.7.2008