
– Startti-leirillä riitti vilskettä, kun 50 nuorta osallistui leirille koiriensa kanssa. Leiri järjestettiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa ja kokonaisuudessaan se onnistui hyvin, kertoo leiripäällikkö Erja Kokkoniemi.
Startti-leirille nuoret osallistuivat joko oman tai entuudestaan tutun koiran kanssa. Kaikille Kennelliiton kesän leireille ei omaa koiraa kuitenkaan tarvita. Näillä leireillä nuorten on mahdollista kokeilla eri koiraharrastuslajeja lainakoiran kanssa. Leireiltä nuoret saavat myös paljon tietoa koirista ja koiran kanssa harrastamisesta.
Startti-leirillä nuoret pääsivät harjoittelemaan muun muassa koirien esteratakilpailua eli agilitya ja tottelevaisuutta eli TOKOa. Leirillä opetettiin myös nuorille koiranesittämistaitoja, joista kilpaillaan junior handlerissä.
– Lisäksi SPR oli leirillä antamassa ensiapukoulutusta ja suureksi hitiksi nuorten ja ohjaajienkin keskuudessa nousi Poliisin vierailu leirillä. Poliisi kertoi nuorille muun muassa järjestyslaista, jossa on oma pykälänsä koirakurille. Iltaisin leirillä järjestettiin erilaisia kilpailuja, kuten dogi-trivia sekä näytelmiä ja muuta hauskaa hupailua, Kokkoniemi kertoo.
Kokkoniemi on ollut mukana aiempinakin kesinä Kennelliiton nuorten koiraleireillä. – Palautteen perusteella leirien parasta antia nuorten mielestä on ehdottomasti koirien kanssa harrastaminen ja touhuilu. Myös uudet ystävät ja yhdessäolo ovat tärkeitä asioita leireille osallistuville nuorille, Kokkoniemi summaa.
Nuorille monipuolinen leiritarjonta
Kennelliiton nuorisotoimikunta järjestää kesän 2008 aikana viisi koiraleiriä alle 18-vuotiaille nuorille. Startti-leirin lisäksi järjestetään Gouhau-leiri, Valinnaisleiri, Koirataitoleiri ja Suurleiri. Leirit ovat suosittuja ja kaikki tämän kesän leirit ovatkin jo täynnä.
Gouhau-leiri järjestettiin 9.–12.6. Ruovedellä. Leirille osallistui koiraharrastusta vasta aloittelevia nuoria. Leirin koulutuslajeina olivat agility, temppukoulu/kontaktikoulutus sekä junior handler. Valinnaisleiri on tarkoitettu omaa lajiaan jo aktiivisesti harrastaneille ja siinä kilpaileville nuorille. Leiri järjestetään Asikkalassa 16.–18.6. Lajeina ovat agility, TOKO ja junior handler.
Koirataitoleiri järjestetään 24.–27.6. Nurmeksessa ja se on tarkoitettu koiraharrastusta aloitteleville nuorille. Lajeina ovat agility, temppukoulu/kontaktikoulutus sekä junior handler. Suurleiri on luonteeltaan yleisleiri ja vuosittain sille osallistuu noin 100 nuorta koirineen. Leiri järjestetään 13.–19.7. Lapualla.
Tietoa nuorten koiraleireistä:
www.kennelliitto.fi/FI/nuoriso/Kesaleirit/ Lisätietoja:
Tiedottaja Elina Kelola, Kennelliitto, puh. (09) 8873 0296, 050 366 4809
13.6.2008