Lhasa apso Voittaja-näyttelyn paras koira

Suomen Kennelliiton järjestämä Voittaja 2007 -koiranäyttely huipentui sunnuntaina 9.12. käytyyn Best in Show -kilpailuun. Näyttelyn parhaimmaksi koiraksi valittiin lhasa apso Chic Choix Sky's The Limit, jonka omistaa Lauryna Rubikaite Liettuasta.

Paras koiraToiseksi sijoittui karkeakarvainen mäyräkoira Minelan Balsami, jonka omistaa Pirkko Peippola Valkosta. Kolmas oli Kirsi Heiskari-Leppäsen ja Maria Humellin omistama englanninspringerspanieli Jefferson De Los Tres Robles Oulusta. Neljänneksi sijoittui italianvinttikoira Soltar's Unbelievable omistajina Hanna Ukura ja Jukka Lillstrang, Tupos.

Kennelliiton tapahtumassa 33 000 katsojaa

Kennelliiton järjestämässä Voittaja-koiranäyttelyssä ja Eläinmessuilla kävi viikonlopun aikana 33 000 katsojaa. Voittaja-näyttelyyn osallistui koiria 302 eri rodusta, kun maailmassa hyväksyttyjä rotuja on 355.

– Olemme erittäin tyytyväisiä ja näyttely onnistui yli odotusten. Koiria oli viikonlopun aikana 8 500 ja Voittaja-näyttely on yksi maailman suurimmista tämän vuoden näyttelyistä, sanoo näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Järvinen.

Järvisen mukaan koiraharrastus on viime vuosina kasvattanut suosiotaan. Se näkyy muun muassa Kennelliiton jäsenmääränä, joka on 130 000. Kennelliittoon kuuluu myös noin 2 000 jäsenjärjestöä, joiden yhteinen jäsenmäärä on 450 000. Suomen väkilukuun suhteutettuna koiraharrastajia on noin 10 prosenttia väestöstä.

Salukikerholla rotuyhdistysten paras messuosasto

Voittaja 2007 -näyttelyssä parhaana rotuyhdistysten messuosastona palkittiin Suomen Salukikerho ry. Kokonaisuudessaan osasto oli hyvin salukimainen. Valinnassa kiinnitettiin lisäksi huomiota tyylikkääseen valon ja värin käyttöön. Salukikerhon messuosastolla somistuksen kuvat kertovat rodusta kattavasti ja palvelu oli ystävällistä. Parhaan messuosaston valitsivat toimistopäällikkö Maarit Nordström ja tiedotuspäällikkö Kaija Unhola.

Voittaja-näyttelyssä kisattiin sunnuntaina myös junior handlereiden eli nuorten koiranesittäjien SM-finaali. Kilpailun voitti Tiia Nyberg Raisiosta. Sunnuntain finaalissa kilpaili yhteensä 20 junior handleria suomenmestaruudesta.

Voittaja-näyttelyn koosteet Nelosella joulukuussa

Voittaja 2007 -näyttelystä nähdään koosteet Nelosella lauantaina 22.12. kello 13.00 ja lauantaina 29.12. kello 13.00. Koosteohjelmien selostajina toimivat Markku Kataja, Kirsi Nummela ja Leena Sarvi.


Ryhmävoittajat Voittaja 2007 -näyttelyssä:

FCI ryhmä 1 - Lammas ja karjakoirat
valkoinen paimenkoira Snamerto Staomner, omistaja Miettinen Pirjo, Laitila

FCI ryhmä 2 - Pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsiläiset karjakoirat
englanninbulldoggi Black Hope Brando, omistaja Järvinen Tarja, Helsinki

FCI ryhmä 3 - Terrierit
vehnäterrieri Wheaten Island's Lord Humphrey, omistajat Berg-Karhunen Marika ja Flink Pirita, Jyväskylä

FCI ryhmä 4 - Mäyräkoirat
karkeakarvainen mäyräkoira Minelan Balsami, omistaja Peippola Pirkko, Valko

FCI ryhmä 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset tyypit
amerikanakita Redwitch Turning Heads, omistajat Johansen Anders ja Thomsen Heidi, Tanska

FCI ryhmä 6- Ajavat ja jäljestävät koirat
beagle Daragoj Heaven Can Wait, omistaja Resko Eeva, Orimattila

FCI ryhmä 7 - Kanakoirat
lyhytkarvainen saksanseisoja Charleswood Illusion, omistaja Manelius Aija, Huittinen

FCI ryhmä 8 - Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat
englanninspringerspanieli Jefferson De Los Tres Robles, omistajat Heiskari-Leppänen Kirsi ja Humell Maria, Oulu

FCI ryhmä 9 - Seurakoirat ja kääpiökoirat
lhasa apso Chic Choix Sky's The Limit, omistaja Rubikaite Lauryna, Liettua

FCI ryhmä 10 – Vinttikoirat
italianvinttikoira Soltar's Unbelievable, omistajat Ukura Hanna ja Lillstrang Jukka, Tupos

Paras kasvattajaryhmä, lauantai
australianterrieri Kennel Bluepepper's, omistaja Ahola Marjo, Sotkamo

Paras veteraani, lauantai
australianterrieri Bluepepper's Thunder King, omistajat Ahola Marjo ja Steele Eve, Sotkamo

Paras kasvattajaryhmä, sunnuntai
lyhytkarvainen collie Kennel Dandinas, omistaja Seppälä Nina, Tirva

Paras veteraani, sunnuntai
musta keskikokoinen villakoira Soltar's Beautiful Stranger, omistaja Lillstrang Jukka, Helsinki


Voittaja-näyttelyn internet-sivut

Lisätietoja:
tiedotuspäällikkö Kaija Unhola, puh. 050 432 0844
tiedottaja Elina Kelola, puh. (09) 8873 0296