Voittaja 2007 -näyttelyssä ja Eläinmessuilla ohjelmaa koko perheelle

Kennelliiton Voittaja 2007 -koiranäyttelyssä ja Eläinmessuilla Helsingin Messukeskuksessa 8.–9.12. järjestetään paljon ohjelmaa koko perheelle. Koiranäyttelyssä esitellään suosittuja kääpiökoirarotuja, hyötykoiria ja koirien muotia. Lauantaina Kennelliitto palkitsee sankarikoirat ja ansioituneet kasvattajat saavat Vuolasvirta-palkinnon. Sunnuntaina Mikko ”Peltsi” Peltola tuomaroi ensimmäisen Agility-Idolit -kisan.

Eläinmessujen puolella hallissa 4 nähdään muun muassa alpakka- ja laama-agilitya, kanien estehyppyä, papukaijojen ja hyppymyyrälajien esittelyjä, marsujen kurkunsyöntikilpailu sekä gerbiilien silppurikisa. Lisäksi kani-, marsu-, kesyrotta-, sekä gerbiiliharrastajat järjestävät messuilla oman näyttelyn.

Lapsille leikkimielinen lelukoiranäyttely

Eläinmessujen yhteydessä pidetään alle 10-vuotiaille lapsille lelukoiranäyttely molempina päivinä. Leikkimieliseen näyttelyyn lapset voivat tuoda oman lelukoiransa tuomareiden arvioitavaksi. Lelukoira voi olla minkä näköinen tahansa: iso, pieni, pehmeä, puinen, pörröinen, uusi tai vanha. Molempien päivien näyttelyn päätteeksi tuomarit valitsevat viisi mukavinta lelukoiraa. Kaikki lelukoiranäyttelyyn osallistuvat lapset saavat hienon osallistujalahjan.

Lelukoiranäyttelyyn voi ilmoittautua vain Eläinmessupäivinä 4-hallissa kello 11.00–12.00. Näyttelyyn osallistuvilta lapsilta ei peritä erillistä ilmoittautumismaksua. Lelukoiranäyttely alkaa kello 12.00.

Poimintoja Voittaja-näyttelyn ohjelmasta

Oheisohjelmana järjestetään molempina päivinä suosittujen kääpiökoirarotujen esittely sekä koirien muotinäytös. Kääpiökoirien esittelyssä on 23 rotua kymmenestä eri maasta. Esiteltävien rotujen joukossa on muun muassa meksikolainen rotu chihuahua, kuubalainen bichon havanais, tiibetiläiset lhasa apso ja tiibetinspanieli sekä ranskalaiset villakoirat ja bichon frisé. Koirien muotinäytöksessä esitellään koirien ja ihmisten muotia. Näytöksen juontaa Mira Salo.

Lauantaina palkitaan kuusi sankarikoiraa. Suomen Kennelliitto myöntää sankarikoiran arvon vuosittain koirille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että ihmishenki on pelastunut. Tänä vuonna palkitaan alaskanmalamuutti Aku, berninpaimenkoira Ami, rottweiler Bande, harmaa norjanhirvikoira Hector, labradorinnoutaja Pate sekä sekarotuinen Leevi. Mukana palkitsemassa on Tapiolan Agria-eläinvakuutuksien yhteyspäällikkö Kirsi Salmijärvi.

Koira-aiheisia luentoja

Messukeskuksen Ball Roomissa kuullaan viikonlopun aikana koira-aiheisia luentoja. Lauantaina dosentti Hannes Lohi luennoi aiheesta ”Koirien geenitutkimus: terveempiä rotuja ja kansanterveyttä”. Lisäksi Puolustusvoimien sotakoiraosaston johtaja, luutnantti Petteri Halme luennoi sotakoirien käytöstä vuosina 1941–1944 ja ohjaaja Kaisa Rastimo esittelee kotimaista Myrsky-elokuvaa. Sunnuntaina Opaskoirakoulun johtaja Riitta Liimatainen luennoi aiheesta ”Voisiko koiran ottaa määräajaksi?”.

Koiran kanssa samassa laumassa, yhteistä kieltä etsimässä -luento järjestetään molempina päivinä. Luennon pitää Auli Kiminki. Lisäksi Lapin kennelpiirin aluekouluttaja Tuula Untinen ja Tapiolan Agria-eläinvakuutuksien yhteyspäällikkö Kirsi Salmijärvi luennoivat aiheesta ”Ohjeita koiran hankintaan”.


Voittaja 2007 -näyttelyn ja Eläinmessujen ohjelma (pdf)
Voittaja 2007 -näyttelyn internet-sivut
Eläinmessujen internet-sivut

Lisätietoja:
Tiedotuspäällikkö Kaija Unhola, Suomen Kennelliitto, puh. (09) 8873 0292, 050 432 0844
Tiedottaja Elina Kelola, Suomen Kennelliitto, puh. (09) 8873 0296