Voittaja-koiranäyttelyn yhteydessä järjestetään myös Eläinmessut. Siellä on esillä muun muassa harvinaisia alpakoita, laamoja, kaneja, frettejä, gerbiilejä ja kesyrottia sekä erilaisia papukaijoja.
Eläinmessuviikonlopun aikana Messukeskuksessa nähdään mm. alpakka-agilitya ja kanien estehyppyä. Lisäksi koiranäyttelyn ohjelmassa on lauantaina junior handlereiden eli nuorten koiranesittäjien SM-osakilpailu sekä sunnuntaina junior handlereiden SM-finaali.
Agility Idolit -kilpailu nuorille Voittaja-näyttelyn yhteydessä järjestetään nuorille avoin Agility-Idolit -kilpailu. Kilpailuun voi ilmoittautua internetin kautta Kennelliitoon Voittaja-sivuilla. Mukaan mahtuu 120 ensimmäiseksi ilmoittaunutta kilpailijaa. Ilmoittautumisaika alkaa 22.10 klo 10.00. Agility Idolit -tuomaristossa on sunnuntaina mm. Mikko ”Peltsi” Peltola.
Oheisohjelmana nähdään maailman kääpiökoirien rotuesittely sekä koirien muotinäytös. Messukeskuksen areenalla esitellään hyötykoiria, joista opaskoirat antavat näytöksen. Luentojen aiheina ovat mm. Hannes Lohen koirien geenitutkimus sekä koirien käyttäytyminen ja luonne.
Tapahtuman aukioloajat
Voittaja-koiranäyttely on avoinna molempina päivinä kello 8.00–19.00. Sunnuntaina arvostelujen jälkeen Messukeskuksen hallissa 1 käydään loppu- eli ryhmäkilpailut, joiden päätteeksi näyttelyn paras koira, Best in Show, valitaan noin kello 19.00.
Lippujen hinnat
Kaikkiin tapahtumiin pääsee yhdellä pääsylipulla. Yhden päivän lippu maksaa 4–12-vuotiailta 6 euroa ja aikuisilta 12 euroa. Kahden päivän lippu maksaa 17 euroa ja päivän perhelippu (enintään kaksi aikuista ja neljä alle 12-vuotiasta lasta) 25 euroa.
Voittaja 2007 -näyttelyn internet-sivutEläinmessujen internet-sivutLisätietoja:
Tiedotuspäällikkö Kaija Unhola, puh. (09) 8873 0292 tai 050 432 0844