Nuorisovastaavaksi omaan kennelpiiriin

Suomen Kennelliitto ry. hakee yhdessä Suomen 19 kennelpiirin kanssa nuorisovastaavia vapaaehtoistoimintaan. Hakijoiden tulee olla yli 18-vuotiaita ja kiinnostuneita nuorisotoiminnan järjestämisestä ja koordinoimisesta kennelpiireissä.

Tehtävinä ovat
- oman kennelpiirin yhdistysten nuorisotoiminnan koordinointi
- ohjaajien koulutus (siirtymävaiheen jälkeen)
- nuorisojaoston esittelijänä ja sihteerinä toimiminen
- nuorisotoiminnan kehittäminen ja toteuttaminen yhdessä nuorten kanssa
- Kennelliiton yhteyshenkilönä toimiminen kennelpiirin nuorisoasioissa

Edellytämme
- kokemusta ja koulutusta nuorison parissa toimimisesta
- intoa vapaaehtoistoimintaan nuorten koiraharrastusmahdollisuuksien edistämiseksi

Kennelliitto järjestää nuorisovastaavalle perehdyttämiskoulutuksen sekä vuosittaisen jatkokoulutuksen. Lisäksi nuorisovastaava saa työlleen ohjausta ja tukea Kennelliiton nuorisotoimikunnalta. Nuorisovastaavalle korvataan toimintasuunnitelman mukaisesta toiminnasta aiheutuneet kulut kunkin kennelpiirin voimassa olevan kulukorvauskäytännön mukaisesti.

Nuorisovastaavat saavat Kennelliiton toimihenkilökortin, jolla on vapaa pääsy kaikkiin Pohjoismaissa järjestettäviin koiranäyttelyihin ja kokeisiin. Nuorisovastaava saa oman toimintamapin, joka sisältää työtehtävän kannalta olennaiset tiedot. Nuorisotoimikunta muistaa nuorisovastaavia osallistujalahjalla vuosittaisilla koulutuspäivillä.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus 30.6.2007 mennessä osoitteella:

Nuorisovastaavahaku
Suomen Kennelliitto ry.
Sanna Heikkinen
Kamreerintie 8
02770 Espoo

tai sähköpostilla: sanna.heikkinen(at)kennelliitto.fi

Kunkin kennelpiirin hallitus tekee lopullisen henkilövalinnan ja Kennelliiton hallitus vahvistaa henkilöiden nimitykset.


2.4.2007