Kaverikoirat palkittiin Turussa

Turun seudun kaverikoiria palkittiin jo toista kertaa 27.1. Turun kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Kaverikoiratoiminta on alkanut Turun seudulla vuoden 2005 alussa. Sen jälkeen mukaan on perehdytetty paljon uusia koiria ja koirien omistajia.

Kaverikoirat ovat Kennelliiton kouluttamia vapaaehtoisia, jotka käyvät vierailuillaan ilahduttamassa esimerkiksi laitoksissa asuvien ihmisten arkea. Kennelliiton kaverikoiratoiminta on viidessä vuodessa kasvanut nopeasti ja levinnyt ympäri maata. Suomessa toimii noin 350 kaverikoiraa 40 paikkakunnalla. Vuonna 2007 järjestetään kaverikoira-kurssit kolmella uudella paikkakunnalla.

Kaverikoirat ovat tavallisia perhekoiria, jotka ovat perusluonteeltaan ihmisystävällisiä. Ne ottavat mielellään oma-aloitteisesti kontaktin vieraaseen ihmiseen. Kaverikoirien ohjaajat koulutetaan toimintaan siten, että ohjaaja samalla sekä valvoo koiransa toimintaa käynneillä että turvaa koiraansa eri tilanteissa.

Koirien soveltuvuus toimintaan tarkastetaan koulutuksen yhteydessä. Jo toiminnassa olevat ryhmät perehdyttävät lisäksi uusia kiinnostuneita mukaan. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki aikuiset koirat, joiden ohjaaja on halukas tekemään vapaaehtoistyötä.

Kaverikoirat vierailevat lapsiryhmien, kehitysvammaisten sekä vanhusten luona joko kertaluontoisesti tai säännöllisesti. Kaverikoirat tuovat iloa ja lämpöä sellaisten koiranystävien elämään, joilla ei ole mahdollisuutta omaan koiraan. Kaverikoiran tunnistaa Kennelliiton oranssista huivista ja koiranohjaajan samanlaisesta rintanapista.

Turussa 27.1.2007 palkitut kaverikoirat:

  • maltankoira Vinski, omistaja Christina Huurre
  • kultainennoutaja Tessu, omistaja Sinikka Vuorinen
  • hovawart Aki, omistaja Kimmo Hakala
  • vihikoira Kerttu, omistajat Marja-Riitta ja Azra Topcu
  • mustaterrieri Jekku, omistaja Marja-Riitta Tapaninen
  • labradorinnoutaja Nero, omistaja Miia Järvinen
  • mopsi Torsti, omistaja Tuula Iljo
  • cavalier kingcharlesinspanieli Cilla, omistaja Anna Laakso
  • kultainennoutaja Dino, omistaja Arja Lehtinen
  • vehnäterrieri Lenni, omistaja Anne Mähönen
  • hovawart Minni, omistaja Laura Heinonen
  • berninpaimenkoira Wilma ja punainen irlanninsetteri Roosa, omistaja Sirpa Mäntylä
  • mastiffi Otto, omistaja Hanna-Maija Haaksi
  • monirotuinen Napa-Kerttu, omistaja Jenni Ahtola
  • novascotiannoutaja Juulia, omistaja Aino-Maria Ilmanen
  • staffordshirenbullterrierit Helmi ja Heikki, omistaja Tarja Aaltonen
  • siperianhusky Noona, omistaja Monika Antikainen
  • islanninlammaskoira Jaki, omistaja Kati Reposalo
  • monirotuinen Emma, omistaja Karita Immonen
  • suomenlapinkoira Tsahpe, omistaja Heidi Tuohisuo

Lisätietoja:
Sanna Heikkinen, puh. (09) 8873 0294, sanna.heikkinen(at)kennelliitto.fi

Kaverikoirat