Etusivu /
Kennelliitto /
Uutisarkisto /
2006 /
2006
FCI tiedottaa Kanadan kennelklubista
Suomen Kennelliitto on saanut keskiviikkona 29.11. kansainväliseltä koiranjalostusliitolta eli FCI:ltä virallisen kiertokirjeen, jossa ilmoitetaan, että Kanadan kennelklubin tuomarit eivät enää saa toimia tuomareina FCI:n kansainvälisissä CACIB-näyttelyissä 1.1.2007 lähtien. Lisäksi FCI ei enää tunnusta Kanadan kennelklubin, 1.1.2007 jälkeen myöntämiä rekisteritodistuksia. Kanadan kennelklubin valionarvo ei 1.1.2007 lähtien enää oikeuta osallistumaan valioluokkaan FCI:n kansainvälisissä CACIB-näyttelyissä.
FCI:n hallitus on tehnyt asiasta päätöksen Roomassa 25.–26.10.2006 pitämässään kokouksessa. Päätös perustuu Kanadan kennelklubin puutteelliseen yhteistyöhön ja yhteydenpitoon FCI:n kanssa. Lisäksi päätökseen vaikuttaa, että Kanadan kennelklubi ei tunnusta monen FCI:n jäsenmaan ja sopimusjäsenen rekisteritodistuksia.
Näyttelynjärjestäjien tulee noudattaa FCI:n päätöstä. FCI on ilmoittanut, että mikäli päätöstä ei noudateta, näyttelynjärjestäjiä joudutaan rankaisemaan.