Sankarikoirat palkitaan Messukeskuksessa 9.12.

Neljä sankarikoiraa palkitaan Voittaja 2006 -koiranäyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa lauantaina 9.12. Suomen Kennelliitto myöntää sankarikoiran arvon vuosittain koirille, jotka ovat toiminnallaan merkittävästi vaikuttaneet siihen, että ihmishenki on pelastunut. Tänä vuonna sankarikoiran arvonimet annetaan neljälle koiralle, joista kolme on saksanpaimenkoiria ja yksi beagle. Kaksi palkittavista saksanpaimenkoirista on virkakoiria. Tätä vuotta ennen Sankarikoiran arvonimen saaneita koiria on 26.

Messukeskuksessa 9.12. kello 14.45 palkittavat koirat:

saksanpaimenkoira Cero, omistaja Rajavartiolaitos, Haukipudas
beagle Gumi, omistaja Kent Wiklund, Österhankmo
saksanpaimenkoira Jeri, omistaja Heidi Perkonmäki, Rautalampi
saksanpaimenkoira Dura, omistaja Poliisikoiralaitos, Varkaus

Cero löysi kadonneen henkilön

Oulun kihlakunnan poliisilaitos pyysi virka-apua kadonneen henkilön etsintään Oulun keskustan lähettyvillä Virpiniemen merivartioaseman koirapartiolta syyskuussa 2005. Kadonnut oli lähtenyt kotoaan aikaisemmin etsintäpäivänä. Katoamistaan ei ollut huomattu moneen tuntiin. Kadonnut henkilö oli sairas eikä hän kyennyt huolehtimaan itsestään pitkiä aikoja. Etsintäpaikalla olivat myös Oulun kihlakunnan poliisin yksikkö ja lisäksi Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun etsintäyksiköitä oli hälytetty paikalle.

Saksanpaimenkoira Ceron kanssa etsintä kadonneen löytämiseksi aloitettiin kenttäjohtajan määräämältä etsintäalueelta, jolla oli sekä asutusaluetta että metsikköä. Lähtökohtana etsinnälle oli, että etsittävä henkilö on mahdollisesti hengenvaarassa. Reilun puolen tunnin etsinnän jälkeen koira sai ilmavainun kadonneesta ja ilmaisi henkilön löytymisen haukkumalla. Kadonnut henkilö oli erittäin kylmissään ja lähes tiedoton. Hän kykeni juuri ja juuri kertomaan nimensä ja hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Lääkäreiden mukaan henkilön löytyminen pelasti hänen henkensä. Ilman koiraa kadonneen löytyminen olisi ollut erittäin epätodennäköistä.

Gumi pelasti perheen tulipalolta

Elokuun 15. päivänä aamuyöllä beagle Gumi pelasti viisihenkisen perheen tulipalolta. Koira reagoi ulkona syttyneeseen paloon jo ennen palovaroitinta. Koira sai haukkumalla perheen hereille. Herättyään perhe huomasi, että tuli nuoli talon ulkoseinää. Koiran toiminta pelasti todennäköisesti talon ja ihmishenkiä.

Jeri auttoi omistajansa tunkeutujan käsistä

Heidi Perkonmäki oli maaliskuussa 2006 lenkillä, kun mieshenkilö lähestyi häntä takaapäin. Mies kietoi Perkonmäen kaulaan köyden tai narun. Hyökkääjä ja Perkonmäki kaatuivat maahan, kun metsässä lyhyen matkan päässä ollut saksanpaimenkoira Jeri juoksi paikalle. Koira puri tunkeutujaa pohkeeseen ja käsivarteen, mutta irrotti otteensa, kun tunkeutuja päästi irti Perkonmäestä. Koira ajoi tunkeutujan pois, jonka jälkeen se palasi emäntänsä luokse ja saattoi hänet turvallisesti asunnolleen.

Dura löysi kaksi henkilöä viikon aikana

Poliisi sai 21.11.2005 ilmoituksen miehestä, joka ei ollut palannut kotiin sovittuna aikana. Mies oli lähtenyt kotoaan traktorilla. Hän sairastaa Parkinsonin tautia ja on sairaskohtauksen saadessaan täysin kykenemätön liikkumaan. Varkauden poliisipartio etsi miestä metsästä, jossa oli ohut lumikerros. Poliisi löysi metsästä traktorin, muttei etsittävää henkilöä. Pelastushelikopteri ei huonosta säästä johtuen voinut osallistua etsintään ja poliisi päätti kutsua paikalle poliisikoiran.

Saksanpaimenkoira Dura saapui paikalle. Jäljen ylösotto osoittautui koiralle erittäin vaikeaksi, koska poliisipartio oli tehnyt varsin laajan etsinnän alueella. Lopulta koira löysi jäljen ja lähti seuraamaan sitä. Jälki oli jo 4,5 tuntia vanha, metsä pimeä eikä jalanjälkiä ollut silmin havaittavissa. Koira reagoi metsästä kuuluvaan ääneen ja näytti omalla elekielellään, mistä suunnasta ääni tuli. Etsittävä henkilö oli löydettäessä kylmettynyt. Hän ei päässyt omin avuin ylös eikä liikkumaan. Partio kantoi miehen ambulanssiin, joka vei hänet sairaalaan. Etsittävä henkilö oli ollut metsässä lähes kuusi tuntia.

Alzheimerin tautia sairastava 76-vuotias mies oli kadonnut kotoaan 23.11.2005. Kadonnut oli poistunut talosta ilman kenkiä eikä hän pystynyt liikkumaan hyvin. Poliisin kenttäjohtaja kutsui koirapartion paikalle. Jälkeä yritettiin saada lähimaastosta ja ympäristöstä. Dura alkoi kuitenkin seurata hiekkatiellä olevaa jälkeä. Jälki johti erään talon pihalle ja siitä piharakennuksen suuntaan. Piharakennuksessa ei ollut ketään ja koira jatkoi jäljestämistä läheistä peltoa pitkin seuraavan talon pihapiiriin. Koira sai vainun ilmasta ja lähti vetämään voimakkaasti isäntäänsä kohti peltoa ja sen takana olevaa metsää. Hetken kuluttua metsästä kuului koiran voimakas haukku. Koira haukkui maassa makaavaa miestä, joka oli etsittävä henkilö. Löytöpaikka sijaitsi noin 1,5 kilometrin päässä etsittävän kotoa, alueella, missä hänen ei oletettu olevan.


Lisätietoja:
Tiedotuspäällikkö Kaija Unhola, puh. (09) 8873 0292 tai 050 432 0844