Nuorten agilityn ja tottelevaisuuden SM-kisat käytiin Jyväskylässä

Nuorten agilityn ja tottelevaisuuden Suomen mestaruuskilpailut käytiin 2.-3.9. Jyväskylän Kuokkalassa. Lauantaina ratkottiin agilityn ja sunnuntaina tottelevaisuuden eli TOKO:n Suomen mestaruus. Suomen mestaruuksista kilpailtiin kahdessa eri ikäryhmässä. Nuoremmat olivat 10–13-vuotiaita ja vanhemmat 14–17-vuotiaita. Kilpailun järjestäjänä toimi Jyväskylän Agility Team.

Lauantaina agilityn nuorten Suomen mestaruutta tavoitteli yhteensä 128 koirakkoa eri puolilta Suomea. Eri ikäluokat kilpailivat ensin kolmessa eri tasoluokassa ja kolmessa eri koko- eli säkäluokassa, jotka ovat mini-, midi- ja maxikoirat. Jokaisesta luokasta kolme parasta pääsi finaaliin, jossa kilpailijat taistelivat mestaruuksista kolmessa säkäluokassa nuorempien ja vanhempien sarjassa. Kilpailu oli erittäin korkeatasoinen. Tuomareina toimineet Vesa Sivonen ja Katarina Virkkala kehuivatkin erityisesti nuorten liikkuvuutta.

Sunnuntain TOKO-kilpailuun oli ilmoittautunut yhteensä 34 nuorta harrastajaa. TOKO:ssa kilpailtiin kaikissa neljässä eri tasoluokassa eli alokas-, avoimessa, voittaja- ja erikoisvoittajaluokissa. Tiukin kilpailu nähtiin 14–17-vuotiaiden avoimessa luokassa, jossa ensimmäiseksi ja kolmanneksi sijoittuneen välillä oli vain 4,5 pisteen ero. Alokasluokan tuomarina toimi Mauri Pehkonen. Ylempien luokkien tuomarina oli Saija Pollari-Peltoniemi.

Nuorten SM-agilityn ja -TOKO:n tulokset