Kennelliitolla Voittaja-näyttely ja Eläinmessut joulukuussa

Suomen Kennelliitto järjestää 9.-10.12. kansainvälisen Voittaja 2006 -koiranäyttelyn ja Eläinmessut Helsingin Messukeskuksessa. Kennelliiton vuosittain järjestämään Voittaja-näyttelyyn odotetaan tänä vuonna kahden päivän aikana yhteensä 8500 koiraa. 

Helsingin Messukeskus täyttyy joulukuun toisena viikonloppuna tuhansista rotukoirista ja muista eläimistä. Kansainvälliseen Voittaja-näyttelyyn odotetaan koiria 300 eri rodusta. Eläinmessuilla taas esittäytyy sadoittain muita lemmikkieläimiä, kuten kissoja, kaneja, chinchilloja ja kesyrottia.

Lisäksi viikonlopun aikana järjestetään monipuolista ohjelmaa, kuten koirien ja erilaisten lemmikkieläinten näytöksiä. Viikonlopun tapahtumat huipentuvat sunnuntaina järjestettävään Best in Show -kilpailuun, jossa valitaan näyttelyn paras koira. Lisäksi näyttelyn yhteydessä järjestetään lauantaina junior handlereiden SM-osakilpailu ja sunnuntaina finaali.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen Voittaja-näyttelyyn on käynnistynyt. Näyttelyyn voi ilmoittautua kahden eri maksuluokan mukaan, joista ensimmäiseen on ilmoittauduttava 2.10. ja toiseen 1.11. mennessä. Ilmoittautumisen voi tehdä joko postitse tai internetissä osoitteessa www.showmedia.fi. Lisää tietoja ilmoittautumisesta on Kennelliiton internetsivuilla osoitteessa www.kennelliitto.fi.


Lisätietoja:
Tiedotuspäällikkö Kaija Unhola, puh. (09) 8873 0292 tai 050 432 0844