Etusivu /
Kennelliitto /
Uutisarkisto /
2006 /
2006
Karjalais-suomalaisesta laikasta suomenpystykorva
Suomen Kennelliiton valtuuston varapuheenjohtaja Kari Järvinen ja Venäjän Kennelliiton, RKF:n, puheenjohtaja Alexander Inshakov ovat allekirjoittaneet 5.7.2006 Moskovassa sopimuksen, jonka mukaan sikäläinen karjalais-suomalainen laika ja suomenpystykorva yhdistetään samaksi roduksi. Sopimuksen allekirjoituspäivämäärästä lähtien molemmat rodut kuuluvat kansainvälisen kenneljärjestö FCI:n hyväksymän suomenpystykorvan rotumääritelmän (FCI n:o 49) alaisuuteen.
Koska karjalais-suomalaisia laikoja rekisteröidään Venäjällä vuosittain noin 600 ja Suomessa suomenpystykorvia noin 800, saa tämä yhdistetty perimältään samanlainen populaatio määränsä puolesta erinomaisen lisän geenipohjan laajentumiseen. Molemmilla roduilla on suomenpystykorvana osallistumisoikeus kansallisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin, kokeisiin ja kilpailuihin.
Sopimus on jopa maailman mittakaavassakin esimerkillinen ja rohkaiseva. Siinä ajatellaan yli valtakunnan rajojen vain koiran parasta ja rodun tulevaisuutta. Samalla se antaa hyvän kuvan maailmalle sopijamaiden kynologiasta.