Euroopan Voittaja -näyttely oli vuoden sisällä jo toinen Kennelliiton suuri kansainvälinen koiratapahtuma. Tähän suureen kolmipäiväiseen tapahtumaan saapui koiria yhteensä 40 eri maasta ja noin 300 eri rodusta. Yleisöä tapahtumassa oli 27000 henkilön verran.
Näyttelystä koosteet Nelonen-kanavalla heinäkuussa
Euroopan Voittaja -näyttelyn jokaisen päivän kilpailusta esitetään tv-kanava Nelosella noin tunnin kestävät koosteet lauantaina 22.7. klo 11.00–12.10, lauantaina 29.7. klo 11.30–12.30 ja lauantaina 5.8. klo 11.00–12.00.
Euroopan Voittaja -näyttelystä esitettiin myös kaikkina näyttelypäivinä parin tunnin suorat digitaaliset tv-lähetykset Nelonen Plus -kanavalla. Lisäksi Kennelliitto näytti ensimmäisenä maana maailmassa suoraa televisiolähetystä Euroopan Voittaja -näyttelystä internetin välityksellä.
Euroopan Voittaja -näyttelyn voitto Unkariin
Kennelliiton Euroopan Voittaja -koiranäyttely huipentui sunnuntaina käytyyn Best in Show -kilpailuun. Näyttelyn parhaaksi koiraksi valittiin Helsingin Messukeskuksessa sunnuntai-iltana 11.6. unkarilainen newfoundlandinkoira Skipper’s King Of Helluland, jonka omistaa Béla Siklosi. Yhtään suomalaista koiraa ei sijoittunut neljän parhaan joukkoon Best in Show -kilpailussa.
Toinen oli bracco italiano Axel Del Monte Alago, omistajana Bitte Ahrens ja Salvatore Tripoli Italiasta. Kolmanneksi sijoittui afgaaninvinttikoira Khafka´s Exotic Spice, omistajana Philippe Gallardo ja Felix Duque Riudarenes Espanjasta.
Neljäntenä oli karkeakarvainen kettuterrieri Ash Grove Highwaystar, jonka omistaa Luisa Romanini c/o Agneta Åström Ruotsista. Tämä koira on menestynyt hyvin jo aiemmissa näyttelyissä. Se voitti viime joulukuussa pidetyt Kennelliiton Voittaja - ja Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyt.
Lisätietoja:
tiedotuspäällikkö Kaija Unhola, puh. (09) 8873 0292 tai 050 432 0844