Lintuinfluenssa ei ole uhka koirille

Maa- ja metsätalousministeriö ei ole antanut erillistä ohjetta lintuinfluenssasta koiranomistajille. Ministeriön eläinlääkintöylitarkastaja Sirpa Kiviruusun mukaan lintuinfluenssa ei kuitenkaan ole uhka koirille. Koiran tai koiraeläinten sairastumista lintuinfluenssaan ei ole raportoitu tai kuvattu missään.

”Huoli on ymmärrettävä, mutta ilmeisen turha. Jos lintuinfluenssaa Suomessa todetaan luonnonvaraisissa linnuissa, koirat on kuitenkin syytä pitää tartunta-alueilla kiinni ja poissa kuolleiden lintujen kimpusta, sillä koira voi tassuissaan kuljettaa viruksen muille lintualueille, jos tassuissa on runsaasti likaa. Ja siipikarjasuojiinhan koirilla ei tulisi muutoinkaan olla mitään asiaa”, Sirpa Kiviruusu ohjeistaa.

Kiviruusu tarkentaa vielä: ”Eri eläinlajien influenssatyypit ovat lajispesifisiä, ja koiran tartuttamiseen lintuinfluenssalla tarvittaisiin melkoinen virusmäärä. Sen pitäisi todennäköisesti syödä vastikään sairastuneita, runsaasti virusta erittäviä lintuja.”

Käsien pesusta kannattaa huolehtia

Tapani Hovi Kansanterveyslaitokselta toteaa, että ainakaan ei ole aihetta pelätä, että koira edelleen tartuttaisi ihmisen. Ei, vaikka kyseessä siis olisi noutaja, joka löytää juuri lintuinfluenssaan kuolleen linnun, kantaa sitä suussaan, syö sen ja nuolee sen jälkeen ihmistä kasvoihin. Tällainen koiran käytös ei tosin ole toivottavaa muun tartuntavaaran vuoksi.

Sirpa Kiviruusu kuitenkin suosittelee, että jos koira on rantalenkillä kierinyt epämääräisessä raatokasassa, sen voi varmuuden vuoksi kotona pestä ja kuivata huolellisesti. Tämän jälkeen omat kädet pitää pestä vedellä ja saippualla ja kuivata ennen ruokailua tai silmien hieromista.

”Jos koira löytää kuolleen linnun, eikä käskystä pudota sitä, lintu on hyvä ottaa koiralta pois mielellään koskematta sitä paljain käsin. Jos lintuun on joutunut koskemaan paljain käsin, kädet tulee pestä tilaisuuden tullen erityisen huolellisesti. Ihon läpi tartuntaa ei kuitenkaan voi saada, Sirpa Kiviruusu toteaa.”

Koirakokeissa ja koirien koulutuksessa voi toistaiseksi käyttää aiemmin pakastettuja lintuja, kuten ennenkin. Salmonellavaara niihin kuitenkin liittyy. Jos lintuinfluenssaa Suomessa todetaan, ei lintuja tule lähialueilta kerätä koiran koulutuksessa käytettäviksi. Kokeet ja koulutus on myös parasta järjestää muualla kuin alueilla, joilla lintuinfluenssaan kuolleita luonnonvaraisia lintuja on löytynyt.

Maa- ja metsätalousministeriön internetsivuilla on sähköpostiosoite, josta voi kysyä lintuinfluenssasta.