Koira kannattaa uudenvuodenaattona ulkoiluttaa perusteellisesti ennen ilotulituksen alkamista. Näin se voi levätä kotona pahimman räiskeen ajan. Raketteja saa ampua uudenvuodenaaton klo 18.00 ja uudenvuodenpäivän klo 6.00 välisenä aikana.
Kotona uudenvuoden ilotulitukseen voi valmistautua vetämällä verhot ikkunoiden eteen ja laittamalla radion tai television päälle. Kun koira kuulee sisällä muita ääniä, ilotulitteiden pauke voi kuulostaa vaimeammalta. Koiran huomion voi ilotulituksen alkaessa jopa yrittää suunnata kiinnostavaan, yhteiseen tekemiseen.
Jos koira hermostuu rakettien äänistä, sitä ei kannata säälitellä eikä siihen silloin pidä kiinnittää erityistä huomiota. Koiran kannattaa antaa vaikka piiloutuakin sille mieluisaan paikkaan. Omistaja voi myös omalla korostetun rauhallisella käyttäytymisellään viestittää koiralle, ettei ilotulitteista pidä hätääntyä.
Voimakkaan pelkoreaktion ilmetessä myös eläinlääkäriltä voi kysyä neuvoa mahdollisen lääkityksen saamiseksi koiralle. Ja jos koira pelon vallassa pääsee riistäytymään irti omistajaltaan ja karkaa, jokainen kunta on järjestänyt löytöeläinhoitolan, josta karannutta koiraa voi tiedustella.