Kennelliiton Voittaja-näyttelyissä yli 15 000 koiraa 17.- 18.12.2005

Suomen Kennelliiton joulukuisiin Voittaja-koiranäyttelyihin Helsingin Messukeskukseen on ilmoittautunut runsaat 15 000 koiraa 305 eri rodusta. Voittaja 2005 -näyttely pidetään lauantaina 17.12. ja Pohjoismaiden Voittaja 2005 sunnuntaina 18.12. Yksipäiväisinä tapahtumina nämä näyttelyt kohoavat maailman suurimmiksi.

Voittaja-näyttely on kiinnostava tapahtuma myös kansainvälisesti, sillä näyttelyissä nähdään koiria 23 eri maasta. Ulkomaisia koiria tulee eniten Ruotsista, Venäjältä, Virosta sekä Norjasta. Yleisöä molempiin tapahtumiin odotetaan yhteensä noin 45 000 henkilön verran.

Näyttelyissä runsaasti ohjelmaa

Voittaja-näyttelyissä järjestetään 1-halliin rakennetulla upealla areenalla monipuolista ohjelmaa. Messukeskuksen 1-hallissa voi seurata uutta lajia Suomessa eli koiratanssiesityksiä, lisäksi nähdään agility- ja flyball-näytökset sekä poliisikoira- ja koirien tottelevaisuusnäytökset, junior handler –kilpailut sekä sankarikoirat.

Ohjelmien lisäksi järjestetään molempina päivinä myös luennot mm. koirien ensiavusta, poliisikoirien toiminnasta, jälkikoirien hyötykäytöstä haavoittuneiden eläinten jäljittämisessä sekä pennun ostamisen periaatteista.

Näyttelyistä tv:ssä suora digilähetys ja koosteet Nelosella

Molemmista näyttelyistä esitetään Nelonen Plus -kanavalla suorana digitaalisena lähetyksenä loppukilpailut. Lauantaina 17.12. nähdään Voittaja 2005 -näyttelyn Best in Show -kilpailu, näyttelyn parhaimman koiran valintaan huipentuva ohjelma klo 19.00 - 20.00. Sunnuntaina on vuorossa Nelonen Plussalla Pohjoismaiden Voittaja 2005 -näyttelyn Best in Show -kilpailu klo 19.00 - 20.00.

Voittaja-näyttelyistä koostetut ohjelmat esitetään Nelosella niin, että Voittaja 2005 -näyttelyn kooste esitetään jouluaattona 24.12. klo 16.00 - 16.45, ja ohjelma uusitaan Nelosella 2.1.2006 klo 15.15. Pohjoismaiden Voittaja 2005 -näyttelyn kooste esitetään Nelosella uuden vuoden aattona eli 31.12. klo 16.00 - 16.30.

Näyttelyn aukiolo

Näyttely on avoinna molempina päivinä kello 9.00 - 20.00. Näyttelyyn ilmoitetut koirat arvostellaan kello 9.00 - 15.00. Arvostelujen jälkeen Messukeskuksen hallissa 1 käydään kumpanakin päivänä loppu- eli ryhmäkilpailut, joiden päätteeksi näyttelyn paras koira, Best in Show, valitaan noin kello 20.00.

Lippujen hinnat

Pääsylippujen hinnat näyttelyviikonloppuna ovat seuraavat: yhden päivän lastenlippu 5-12-vuotiailta on 6 euroa ja aikuisilta 12 euroa. Perhelippu/näyttely/päivä, enintään 2 aikuista ja 4 lasta, maksaa 25 euroa. Kokoaikalippu tapahtumaan maksaa 17 euroa.