Sorsastus alkaa, koirat vapaina metsästys- ja harrastustilanteissa

Elokuun 20. päivänä alkava sorsastus aloittaa kauden, jolloin metsästyskoiria voi pitää vapaana metsästys- ja harjoitustilanteissa helmikuun loppuun saakka. Vapaana pito edellyttää aina maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan luvan. 

Metsästyskauden alkaessa hirviä seuraavat hirvikoirat ja jänistä ajavat ajokoirat ovat vaarassa jäädä auton alle. Autoilijan kannattaakin olla varuillaan, kun tien ylittää jokin riistaeläin, sillä koira tulee monesti muutaman minuutin päästä riistaeläimen perässä. Kauden alussa myös metsässä harjoittelevat koirat saattavat helposti hakeutua teille, koska eivät ole vielä parhaassa kunnossa.

- Ilmatieteen laitos ennustaa jopa hellettä ainakin harjoituskauden alkupäiville. Koiranohjaajien on hyvä muistaa lämmön epäedullinen vaikutus metsien maratoonarien, koirien suorituksiin. Koira kannattaa kytkeä jo parin tunnin harjoittelun jälkeen, jos lämpötila lähentelee kahtakymmentä astetta tai on sitä korkeampi. Pitkäkestoinen suoritus voi aiheuttaa koiralle jopa lämpöhalvauksen. Koiran toipuminen lämmön aiheuttamista rasituksista voi kestää melko kauan, muistuttaa Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Martti Mannersuo.

Jos autoilija havaitsee isolla valtatiellä irrallaan juoksevan koiran, hänen kannattaa pysähtyä ja ottaa koira kiinni. Jos koira ei anna kiinni, koirasta pitää ilmoittaa viranomaisille. Mikäli autoilija törmää koiraan, koira pitää aina toimittaa mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriin. Koulutettu metsästyskoira on omistajalleen mittaamattoman arvokas.

Koiran kaulassa on yleensä kaulapanta, jossa on sen omistajan nimi ja puhelinnumero. Jos koiralla on kaulassaan tutkapanta, omistaja löytää koiran olinpaikan pannan perusteella. Jos omistajatietoja ei löydy, koirasta voi ilmoittaa suoraan lähimmälle poliisille.

Elokuun 20. päivänä alkaa sorsanmetsästyksen lisäksi karhunmetsästys. Jäniksenmetsästys alkaa 1. syyskuuta ja 10. syyskuuta alkaa kanalintujen metsästys. Hirvenmetsästys käynnistyy syyskuun viimeisenä lauantaina eli tänä vuonna 24. syyskuuta.

Koirien kiinnipitoa muuten kuin metsästys- tai harjoitustilanteissa säätelee järjestyslaki. Sen mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä muualla kuin koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa sekä suljetulla piha-alueella. Muussa kuin metsästystilanteessa samat kiinnipitosäännöt koskevat myös metsästyskoiria.


Lisätietoja:
Tiedotuspäällikkö Kaija Unhola, Suomen Kennelliitto, puh. (09) 8873 0292 tai 050 432 0844