Voittaja 2004 näyttelyn vieraat saivat valita messujen laajasta tarjonnasta mieluista tekemistä. Tarjolla oli laajasti koirille suunnattuja tuotteita ja maistiaisia. Voittaja-näyttely oli jaettu kolmeen eri halliin joissa koirien esittelykehät sijaitsivat. Eri rotuja oli noin 300 ja useat energisimmät yksilöt odottivat kehään pääsyä malttamattomina.
Samaan aikaan luentosalissa pystyi seuraamaan koko päivän mielenkiintoisia luentoja koirien maahantuonnista, pennun ostamisesta ja muista hyödyllisistä aiheista, jotka ovat lähellä koirien omistajien ja tulevien omistajien sydämiä.
Samalla toisella puolella messukeskusta avautuivat eläinmessut. Siellä oli kissa-, marsu- ja kesyrottanäyttelyiden lisäksi viihteellistä ohjelmaa, kuten kanien estehyppynäytöksiä ja kissojen agilitykilpailuja.