Lauantaiaamuna kokoontunut valtuusto valitsi Kennelliiton puheenjohtajaksi vuodelle 2005 Martti Mannersuon, joka on ollut Kennelliiton hallituksessa vuodesta 1996, viimeksi varapuheenjohtajana. Jo 1970-luvulla luottamustoimet kennelharrastuksessa aloittanut Mannersuo toimi ensiksi Keski-Suomen kennelpiirin sihteerinä. Ennen Kennelliiton hallituksen jäseneksi valintaansa Mannersuo toimi Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin puheenjohtajana vuosina 1988-1996. Lisäksi hän on vuodesta 1998 lähtien ollut Suomen Ajokoirajärjestön puheenjohtaja.
Martti Mannersuo kertoo muistavansa ensimmäinen koirakokemuksen on jo 1950-luvulta, jolloin hän ajatti yksin Poika-nimistä ajokoiraa. Viimeisin sykähdyttävä ajokoirakokemus Mannersuolla oli äskettäin, kun hänen 3,5-kuukauden ikäinen ajokoiranpentunsa otti elämänsä ensimmäisen jäniksenajon. Mannersuo toimii Ilmajoen Metsästysseurassa, jonka hän mainitsee monipuoliseksi. Metsästysseurassa kun on mahdollista harrastaa myös tottelevaisuutta ja agilityä.
Hallituksen erovuoroisten jäsenten vaalissa kolmivuotiskaudeksi valittiin Helena Suni uudelleen ja uusina Riitta Aho ja Erkki Aarnio. Mannersuon tilalle hänen jäljellä olevalle yksivuotiskaudelleen valittiin Kirsti Lummelampi.
Kennelliiton yleiskokouksen valitsema uusi valtuusto järjestäytyi heti yleiskokouksen jälkeen. Valtuuston puheenjohtajakseen kolmeksi vuodeksi valitsema Eeva Anttinen on ollut Kennelliiton hallituksessa jäsenenä vuosina 1998-1999 ja puheenjohtajana vuosina 2000-2001. Hän on myös pitkän linja koiraharrastaja. Anttinen on toiminut rotujärjestö Kanakoirakerho - Hönshundssektionen ry:ssä vuodesta 1971 mm. 14 vuotta sihteerinä, sitten varapuheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä.
Eeva Anttinen on aloittanut koiraharrastuksen jo vuonna 1961 ensimmäisen koiransa, punaisen irlanninsetteri Jesperi Jaananpojan kanssa. Anttinen harrastaa koetoimintaa ja kilpailee kanakoirien metsästyskokeissa. Eeva ja Johannes Anttisen kotona on aina ollut englanninsetteri-rotuisia koiria. Tällä hetkellä koiria on kaksi.