Juha-Pekka Ripatti toimitusjohtajaksi Kennelliittoon

Filosofian maisteri Juha-Pekka Ripatti, 45, on valittu Suomen Kennelliiton toimitusjohtajaksi. Ripatti aloittaa tehtävänsä Kennelliitossa varatoimitusjohtajana 1.1.2005, ja siirtyy toimitusjohtajaksi 1.2.2005. Toimitusjohtajasopimus on tehty viiden vuoden määräajaksi.

Juha-Pekka Ripatti on aikaisemmin toiminut mm. Metsästäjäin Keskusjärjestön (MKJ) toiminnanjohtajana sekä Metsästäjä/Jägaren -lehtien päätoimittajana. MKJ:n palveluksessa hän on ollut yhteensä 13 vuotta. Kennelliitolla ja Metsästäjäin Keskusjärjestöllä on Ripatin aikana ollut yhteistyötä mm. eläinsuojelu- ja järjestyslainsäädäntöjen uudistusten ja muutosten yhteydessä.

Metsästäjäorganisaatiossa toimineelle Ripatille Kennelliitto on tullut tutuksi eri projekteissa.
- Olemme viime vuosina järjestäneet säännöllisesti tapaamisia, joissa olemme käyneet läpi kunkin organisaation uusimmat kuulumiset. Metsästäjäorganisaation ja Suomen Kennelliiton toiminnassa on paljon yhteneväisyyksiä, henkilöstön määrä ja budjettikin ovat samaa suuruusluokkaa.

- Olen seurannut Kennelliiton toimintaa MKJ:n taholta. Kennelliitosta minulla on ollut myönteinen kuva ja yhteistyö on ollut hyvää. Lisäksi olen vieraillut Kennelliiton Voittaja-näyttelyissä. On kiinnostavaa opetella tämäkin uusi sektori, yli 30 vuotta metsästystä harrastanut Ripatti sanoo.

- Kiireinen elämäntilanne ei aikaisemmin ole sallinut oman koiran pitämistä. Kennelliiton toimitusjohtajana ulkoiset paineet koiran hankkimiselle varmasti ovat suuret. Koska olen aktiivi metsästäjä, rotukin taitaa olla valmiiksi mietitty: karkeakarvainen mäyräkoira. Kyseinen rotu sopii monenlaiseen metsästykseen.

Juha-Pekka Ripatilla on laaja kirjallinen ansioluettelo, julkaistuja artikkeleita on yli 80. Viimeisin merkintä on tänä kesänä ilmestynyt tietokirjasarjan ensimmäinen osa Jahtimailla - Riistalinnut, WSOY. Kirjasarjan kolmas osa Riistanisäkkäät, on työn alla ja ilmestyy keväällä 2005.