Käärmeenpuremat ja hyönteisten pistot vaativat hoitoa

Kyy on Suomessa ainoa myrkyllinen käärme. Sen purema on koiralle aina vaarallinen ja edellyttää pikaista yhteydenottoa eläinlääkäriin. Joskus ampiaisenkin pistos saattaa vaatia eläinlääkärikäynnin.

Käärmeenpureman oireina ovat yleensä purema-alueen, esimerkiksi koko raajan, voimakas turpoaminen ja kovat kivut. Varsinkin pienikokoiset ja vanhat koirat sekä pennut voivat menehtyä kyyn puremaan.

Kyyn purtua eläinlääkäriin heti lähteminen onkin aina ensisijaisen tärkeää. Käärme osuu koiraa usein kuonoon, kaulaan tai tassuihin. Pään tai kaulan alueelle tullut purema voi olla vaarallinen, sillä voimakas turpoaminen voi vaikeuttaa koiran hengitystä. Kyynmyrkky saattaa myös johtaa elimistön shokkiin.

Pureman saanutta koiraa liikutetaan mahdollisimman vähän. Se joko kannetaan tai talutetaan rauhallisesti pois maastosta. - Ensiapuna koiralle annetaan apteekista saatavia kyytabletteja. Tablettia annettaessa pitää huomioida se, että jos koiralla on kovia kipuja, se saattaa olla ärtyisä jopa omistajaa kohtaan, evästää osastopäällikkö Annie Liman Kennelliitosta.

- Myös ampiaisen tai mehiläisen pisto saattaa aiheuttaa koirassa oireita. Useimmiten ampiainen pistää koiraa päähän ja käpäliin. Yksittäinenkin pisto voi aiheuttaa allergisen reaktion, mutta erittäin harvoin shokin.

- Jos koira joutuu hyönteisparven hyökkäyksen kohteeksi, reaktiot elimistössä saattavat olla saman tapaiset kuin kyyn puremassa. Tällöin shokin riski on suuri. Jos pistoja on paljon päässä, vaarana on silloinkin hengitysteiden turpoaminen, Annie Liman lisää.

Kyypakkauksen tabletit helpottavat myös ampiaisen pistettyä. Pistokohtaa ei saa puristaa ja siihenkin voi laittaa kortisonivoidetta. Jos koira saa ampiaisenpistoista hengitysvaikeuksia, se on vietävä eläinlääkäriin.


Lisätietoja:
Osastopäällikkö Annie Liman, Suomen Kennelliitto, puh. (09) 8873 0224
Tiedottaja Kaija Unhola, Suomen Kennelliitto, puh. (09) 8873 0292, gsm 050 432 0844