Suomessa koirat pidettävä kytkettyinä

Aftonbladet uutisoi keskiviikkona 21.2.2001, kuinka kaksi irrallaan ollutta staffordshirenbullterrieriä oli hyökännyt Ruotsissa tv-toimittajan kimppuun. Toimittaja oli yrittänyt häätää koiria kimpustaan sillä seurauksella, että koirat olivat purreet toimittajaa.

- Suomessa koirat on aina pidettävä kytkettyinä, korostaa toimitusjohtaja Marjukka Silolahti Suomen Kennelliitosta, mutta lisää, että jos koira jostain syystä on päässyt irti, ja lähestyy sille vierasta ihmistä, tämän kannattaa seisahtua paikalleen ja pyytää koiranomistajaa välittömästi kytkemään koiransa. Missään tapauksessa ei kannata lähteä juoksemaan koiraa karkuun, sillä tällainen käytös vain laukaisee koirassa ns. saalistusvietin, jolloin se helposti lähtee ajamaan juoksevaa ihmistä takaa.

Kennelliitto ei luokittele rotuja aggressiivisuuden perusteella, ja viittaa Itävallassa tehtyyn yliopistotutkimukseen, jonka mukaan aggressiivisia rotuja ei ole olemassa, vaan ainoastaan aggressiivisia koirayksilöitä. - Onkin virheellistä puhua joistakin roduista erityisen aggressiivisina tai taistelukoirina, sillä ongelmana eivät ole koirat, vaan koirien sijasta ihmiset, jotka kouluttavat koirayksilöistä kovin metodein aggressiivisia, Marjukka Silolahti selventää.

Kennelliitossa ei nähdä syytä kieltää rotuja. Jos rotuja kielletään, se merkitsee sitä, että aggressiivisia koiria haluavat siirtyvät vain toiseen rotuun tai ryhtyvät kasvattamaan sekarotuisia koiria, joiden kasvatusta ei Suomessa kukaan valvo. - Pahimmassa tapauksessa ryhdytään ulkomaisten esimerkkien innoittamina hakemaan esiin nimenomaan aggressiivisuutta ja luomaan sellaisia sekarotuisia yhdistelmiä, joita sitten voisi kutsua jopa aseiksi. Suomalaisten rotukoirien kasvattajat ovat valveutuneita ja pyrkivät kasvattamaan yhteiskuntakelpoisia koiria eli nimenomaan karsimaan agrressiivisuuden koirien luonteesta, Silolahti sanoo.

Suomalainen koiranpito eroaa muun Euroopan koiranpidosta siten, että täällä kennelit ovat todella pieniä ja koirat syntyvät ihmisten kotona. Tällöin koirat sosiaalistuvat ihmisiin jo pennusta.

Suomen eläinsuojelulainsäädäntö on koulutusmetodien ja koiranpidon suhteen erittäin tiukka. Suomessa on myös hyvä eläinsuojeluverkosto ja tuomioistuimilla mahdollisuus määrätä eläinrääkkäystapauksissa, jota raaka koulutus usein on, eläintenpitokieltoja. Pohjoismainen eläinsuojelulainsäädäntö on EU:n direktiivien mukaista, ja muualla Euroopassa pitäisi myös kiirehtiä eläinsuojelulain uudistusta, jotta ongelmia myös tätä kautta pystyttäisiin estämään.


Lisätietoja:
tiedottaja Kaija Unhola, puh. 0500 817 876