VUODEN NÄYTTELYKOIRA-KILPAILU
Kilpailussa otetaan huomioon kaikissa Suomessa järjestetyissä virallisissa kaikkien rotujen näyttelyissä saavutetut RYP- ja BIS-sijoitukset. Lisäksi otetaan huomioon rotujärjestön/rotua harrastavan yhdistyksen pääerikoisnäyttelyn ROP-ja VSP-tulokset. Kunkin kilpailijan osalta lasketaan mukaan korkeintaan kahdeksan parasta tulosta. Koiran omistajan kansallisuudella, jäsenyydellä tms. ei ole merkitystä.
Pistelasku on porrastettu näyttelyn suuruuden mukaan, 2500 tai enemmän näyttelyyn ilmoitettua koiraa ja alle 2500 ilmoitettua. Tämä tarkoittaa vain ulkomuotoarvosteluun ilmoitettuja koiria, joten TOKO- agility ja junior handler-kilpailuihin osallistuvia koiria ei lasketa. Sillä ei ole merkitystä, onko näyttely kansainvälinen vai kansallinen.
Kilpailussa otetaan huomioon näyttelyt, jotka on pidetty edellisvuoden marraskuun alun ja kuluvan vuoden lokakuun lopun välisenä aikana.
| |
2500 tai enemmän |
alle 2500 |
| BIS-1 |
30 |
20 |
| BIS-2 |
28 |
18 |
| BIS-3 |
27 |
17 |
| BIS-4 |
26 |
16 |
| |
|
|
| RYP-1 |
15 |
10 |
| RYP-2 |
13 |
8 |
| RYP-3 |
12 |
7 |
| RYP-4 |
11 |
6 |
Rotujärjestön/rotua harrastavan yhdistyksen pääerikoisnäyttelyssä saavutetut ROP ja VSP antavat 25 p.
VUODEN KASVATTAJA-KILPAILU
Kilpailussa otetaan huomioon kaikissa Suomessa järjestetyissä kaikkien rotujen näyttelyissä saavutetut sijoitukset valittaessa näyttelyn parasta kasvattajaryhmää. Kaksi -tai kolmepäiväisissä näyttelyissä kunkin päivän sijoitukset antavat samat pisteet kokonaiskoiramäärän mukaan laskettuina (2500 tai enemmän, alle 2500 ilmoitettua koiraa). Vain ulkomuotoarvosteluun ilmoitettujen koirien lukumäärä huomioidaan. Sillä ei ole merkitystä, onko näyttely kansainvälinen vai kansallinen.
Lisäksi huomioidaan rotujärjestön/rotua harrastavan yhdistyksen pääerikoisnäyttelyssä saavutettu näyttelyn paras kasvattajaryhmä-voitto. Kunkin kilpailijan osalta huomioidaan enintään vuoden kahdeksan parasta sijoitusta. Kasvattajan kansallisuudella, jäsenyydellä tms. ei ole merkitystä. Mikäli kasvattaja kasvattaa useampaa kuin yhtä rotua, hän kilpailee erikseen eri rotuisten kasvattajaryhmien kanssa. Eri rotuisten ryhmien pisteitä ei siis lasketa yhteen.
Kilpailussa otetaan huomioon näyttelyt, jotka on pidetty edellisvuoden marraskuun alun ja kuluvan vuoden lokakuun lopun välisenä aikana.
| |
2500 tai enemmän |
alle 2500 |
| BIS-1 |
30 |
20 |
| BIS-2 |
28 |
18 |
| BIS-3 |
27 |
17 |
| BIS-4 |
26 |
16 |
Rotujärjestön/rotua harrastavan yhdistyksen pääerikoisnäyttelyn paras kasvattajaryhmä 25 p.
VUODEN VETERAANI-KILPAILU
Kilpailussa otetaan huomioon kaikissa Suomessa järjestetyissä kaikkien rotujen näyttelyissä saavutetut sijoitukset valittaessa näyttelyn parasta veteraania. Kaksi- tai kolmepäiväisissä näyttelyissä kunkin päivän sijoitukset antavat samat pisteet kokonaiskoiramäärän mukaan laskettuina.(2500 tai enemmän, alle 2500 ilmoitettua koiraa) Vain ulkomuotoarvosteluun ilmoitettujen koirien lukumäärä huomioidaan. Sillä ei ole merkitystä, onko näyttely kansainvälinen vai kansallinen. Lisäksi huomioidaan rotujärjestön/rotua harrastavan yhdistyksen pääerikoisnäyttelyssä saavutettu näyttelyn paras veteraani-voitto.
Kunkin kilpailijan osalta huomioidaan enintään vuoden kahdeksan parasta sijoitusta. Koiran omistajan kansallisuudella, jäsenyydellä tms. ei ole merkitystä.
Kilpailussa otetaan huomioon näyttelyt, jotka on pidetty edellisvuoden marraskuun alun ja kuluvan vuoden lokakuun lopun välisenä aikana.
| |
2500 tai enemmän |
alle 2500 |
| BIS-1 |
30 |
20 |
| BIS-2 |
28 |
18 |
| BIS-3 |
27 |
17 |
| BIS-4 |
26 |
16 |
Rotujärjestön/rotua harrastavan yhdistyksen pääerikoisnäyttelyn BIS-veteraani 25 p.