Uutta Omakoirassa

Eläinlääkäreiden Omakoira-palvelut

Espoo, 28.12.2011 – Eläinlääkäriasemien on mahdollista ensi vuoden aikana tallentaa terveystutkimustulokset sekä toimittaa lonkka- ja kyynärkuvat myös suoraan koirarekisteriin ilman nykyisin käytettäviä paperilomakkeita. Tämän osalta Kennelliitto on lähitulevaisuudessa yhteydessä eläinlääkäriasemiin yhä useammin, kun palvelut otetaan käyttöön vaiheittain.

Kennelliiton Omakoira-palvelussa on jo aiemmin ollut mahdollista tallentaa tunnistusmerkinnät suoraan Kennelliiton rekisteriin. Erityisesti suurilla eläinlääkäriasemilla on tämän yhteydessä tullut tarve hoitaa tallennus keskitetysti. Tähän tarpeeseen on vastattu kehittämällä nyt ns. yhteisökirjautumismahdollisuus, jolloin Kennelliitto toimittaa eläinlääkäriaseman vastuuhenkilölle hallinnointitunnukset. Niiden avulla on mahdollista luoda halutuille henkilökunnan jäsenille, esimerkiksi pieneläinhoitajille, omat tunnukset tallennuksia varten.

Eläinlääkäriasema voi tilata tunnukset lähettämällä sähköpostin osoitteeseen omakoira(at)kennelliitto.fi. Yhteisökirjautumista hyödynnetään jatkossa myös terveystulosten syöttämisessä koirarekisteriin, joten tämä on tärkeä vaihe esimerkiksi digitaalisten röntgenkuvien toimitusten valmistelussa.

Lue lisää Ohjeet-sivulta

Näyttelyiden sähköinen anominen on otettu käyttöön

Espoo, 28.2.2011 – Koiranäyttelyiden sähköinen anominen Kennelliiton tapahtumatietojärjestelmän kautta on otettu käyttöön. Sähköinen anominen nopeuttaa anomusten käsittelyä, sillä tapahtumien puolto ja hyväksyminen näkyvät anojalle reaaliaikaisesti. Tapahtumatietojärjestelmä on osa Kennelliiton Omakoira-palvelua.

Kennelliiton tapahtumatietojärjestelmä otettiin käyttöön tammikuun 2011 lopussa. Uusi järjestelmä käsittää kolme vaihetta: tapahtumien anomisen, niihin ilmoittautumisen ja tulosten syötön. Järjestelmän tekeminen on aloitettu anomisosuudesta ja tähän mennessä on otettu käyttöön kokeiden ja näyttelyiden sähköinen anominen.

Sähköisessä kalenterissa tiedot näyttelyistä ja kokeista

Tapahtumatietojärjestelmään liittyy myös sähköinen kalenteri, joka löytyy osoitteesta omakoira.kennelliitto.fi/Tapahtumakalenteri/. Tapahtumien anojat ja kennelpiirit sekä rotujärjestöt näkevät kalenterista myös anotut tapahtumat, mutta julkiseen kalenteriin tulevat näkyviin vain hyväksytyt tapahtumat.

Aluksi tapahtumakalenteri päivittyy viiveellä, koska sähköisiä anomuksia ei ole ollut aiemmin mahdollista tehdä. Kalenteri täydentyy jatkuvasti ja arvion mukaan syksyyn 2011 mennessä suurin osa tapahtumista on tallennettuna ja näkyvissä.

Ohje näyttelyiden anomiseen (pdf)

Kennelliiton tapahtumatietojärjestelmä otettiin käyttöön 31.1.

Espoo, 31.1.2011 – Kennelliitto on ottanut käyttöön sähköisen tapahtumatietojärjestelmän 31.1. Uusi järjestelmä käsittää kolme vaihetta: tapahtumien anomisen, niihin ilmoittautumisen ja tulosten syötön. Järjestelmän tekeminen on aloitettu anomisosuudesta ja nyt ensimmäisessä vaiheessa on otettu käyttöön kokeiden sähköinen anominen, johon sisältyy myös niiden puoltaminen ja hyväksyminen. Tapahtuman puolto ja hyväksyminen näkyvät anojalle reaaliaikaisesti, joten käsittely nopeutuu huomattavasti.

Tapahtumatietojärjestelmä toimii osana Omakoira-palvelua, josta on tarkoitus tehdä kattava työväline varsinkin kennelpiireille, joiden ei kohta enää tarvitse pitää omaa erillistä tiedonkeräystä ja taltiointia. Tästä on etua kaikille yhteistyötahoille kennelpiirien lisäksi.

Sähköinen kalenteri harrastajien apuna

Tapahtumatietojärjestelmään liittyy myös sähköinen kalenteri, joka toimii tärkeänä apuvälineenä kaikille kokeissa ja näyttelyissä käyville koiraharrastajille. Kalenterissa on monipuoliset hakutoiminnot ja sen voi myös asettaa linkillä näkyväksi esimerkiksi yhdistyksen nettisivuille. Nettisivuilla kalenteri päivittyy reaaliaikaisesti haluttujen tapahtumien, kuten kyseisen yhdistyksen järjestämien tapahtumien osalta. Tapahtumien anojat ja kennelpiirit sekä rotujärjestöt näkevät kalenterista myös anotut tapahtumat, mutta julkiseen kalenteriin tulevat näkyviin vain hyväksytyt tapahtumat.

Aluksi tapahtumakalenteri päivittyy kuitenkin viiveellä, koska sähköisiä anomuksia ei ole ollut aiemmin mahdollista tehdä. Kaikki tulevat tapahtumat eivät siis vielä näy kalenterissa, elleivät esimerkiksi kennelpiirit tallenna sinne tulevia, paperilla anottuja tapahtumia. Kalenteri täydentyy jatkuvasti ja arvion mukaan syksyyn 2011 mennessä suurin osa tapahtumista on tallennettuna ja näkyvissä.

Koirien vakuutusarvolausunnot

Espoo, 18.1.2011 - Omakoira-sivuille on perustettu uusi sähköinen palvelu, josta Kennelliiton henkilöjäsenet saavat omistamiensa koirien vakuutusarvolausunnon. Palvelu toimii internetissä osoitteessa http://omakoira.kennelliitto.fi.

Kennelliitosta erikseen pyydettävän vakuutusarvolausunnon hinta on 17.1.2011 lähtien 40 euroa. Hinta ei koske petovahinkolausuntoja eikä Omakoiran kautta otettuja lausuntoja. 

Kaikki jäsenyhdistykset pääsevät nyt kirjautumaan Omakoiraan

Espoo, 28.6.2010 – Kaikki Kennelliiton jäsenyhdistykset pääsevät nyt kirjautumaan sähköiseen Omakoira-palveluun. Yhdistysten puheenjohtajat ja sihteerit ovat saaneet automaattisesti oikeuden ylläpitää omien yhdistystensä yhteystietoja ja luottamustehtäviä. Lisäksi yhdistykset voivat ilmoittaa edellisen vuoden jäsenmäärän palvelun kautta.

Kennelliittoon postitse toimitetut vuoden 2009 toimintailmoitukset on pääosin tallennettu. Yhdistykset voivat käydä tarkistamassa oman yhdistyksensä tiedot Omakoirassa. Jos tiedot ovat muuttuneet ilmoituksen lähettämisen jälkeen, voi niitä päivittää sähköisesti suoraan palvelun kautta. Jatkossa yhteystiedot ja luottamustehtävät kannattaa päivittää heti, kun niissä tapahtuu muutoksia.

Omakoiraa kehitetään jatkuvasti ja jatkossa myös yhdistyksille suunnattuja toimintoja tulee lisää. Seuraamalla Kennelliiton nettisivuja ja Koiramme-lehteä saat uusimmat tiedot Omakoiraan liittyen.

Tulosta englanninkielinen valionarvotodistus Omakoiran kautta

Espoo, 22.6.2010 – Kennelliiton sähköisen Omakoira-jäsenpalvelun kautta on nyt mahdollista tulostaa englanninkielinen valionarvotodistus. Omakoiran kautta tulostettu valionarvotodistus on maksuton. Lisäksi palveluun päivittyvät kaikki koiran saamat uudet tittelit sitä mukaa, kun niitä myönnetään.

Valionarvoja on voinut hakea Omakoira-palvelun kautta kesästä 2009 lähtien. Hakemuksen täyttäminen netissä on helppoa ja nopeaa. Omakoira-palvelun kautta voit hakea kuitenkin ainoastaan suomalaisia valionarvoja. Ulkomaalaiset valionarvotittelit saadaan koiran tietoihin toimittamalla kopio vahvistuksesta / diplomista Kennelliittoon.

Kennelpiirien ja rotujärjestöjen kirjautuminen Omakoira-palveluun on auennut

Espoo, 3.6.2010 - Kennelliiton Omakoira-palveluun pääsevät nyt kirjautumaan henkilöjäsenten lisäksi myös kaikki kennelpiirit sekä rotujärjestöt. Pilottiryhminä toimivilta piireiltä ja rotujärjestöiltä kerätään palautetta palvelusta. Tämän jälkeen myös muiden Kennelliiton jäsenyhdistyksien kirjautuminen Omakoiraan avataan kesän 2010 aikana.

Omakoirassa piirit ja rotujärjestöt voivat tällä hetkellä ylläpitää sähköisesti omia yhteystietojaan ja luottamustehtäviä. Lisäksi ne voivat täyttää vuosittain tehtävän toimintailmoituksen suoraan palvelun kautta.

Tilaa FIX-koiran omistajatodistus kätevästi Omakoiran kautta

Espoo, 29.10.2009 - Kennelliiton jäsenten on mahdollista tilata ns. FIX-koiran eli rekisteröimättömän ja sekarotuisen koiran omistajatodistus Omakoira-palvelun kautta 29.10.2009 lähtien. Kun koiran omistaja tilaa omistajatodistuksen, tallentuvat samalla sekä koiran tiedot että sille laitettava tunnistusmerkintä Kennelliiton tietokantaan.

Koira, jolla on omistajatodistus ja joka on tunnistusmerkitty mikrosirulla tai tatuoinnilla, voi osallistua virallisiin tottelevaisuus-, agility-, pelastuskoira- sekä käyttäytymiskokeisiin. Jos koira karkaa tai katoaa, omistajan yhteystiedot löytyvät Kennelliiton tiedostosta tunnistusmerkinnän perusteella.

FIX-koiran tallentaminen Omakoiraan

Kirjaudu Omakoira-palveluun osoitteessa http://omakoira.kennelliitto.fi. Täytä koirasta pyydetyt tiedot ja klikkaa Tallenna-painiketta. Kun olet tallentanut tiedot, saat koiralle tunnistenumeron. Vie koira tunnistusmerkittäväksi ja kerro tunnistusmerkitsijälle koiran tunnistenumero. Kun tunnistusmerkitsijä on tallentanut koiran tunnistusmerkinnän, palaa Omakoiraan ja voit suorittaa maksun verkkomaksuna. Maksun suoritettuasi koiralle muodostuu FIX-numero ja sinulle postitetaan omistajatodistus postitse tai voit tulostaa sen suoraan Omakoira-palvelusta valintasi mukaan.

FIX-koiran omistajatodistus maksaa Kennelliiton jäsenelle 18,50 € + toimituskulut 3,20 €. Jos tulostat todistuksen itse Omakoiran kautta, säästät toimituskulut.


Sähköinen valionarvohakemus

Espoo, 23.6.2009 - Kesäkuun 2009 lopulla Omakoirassa otettiin uutena käyttöön sähköinen valionarvojen hakeminen. Hakemuksen täyttäminen Omakoirassa on helppoa ja se nopeuttaa valionarvojen hakemista. Sähköinen hakemus löytyy Omakoirasta Koirat-välilehdeltä, kohdasta Valionarvohakemus. Asiakas valitsee listalta koiran, jolle valionarvo halutaan hakea. Tämän jälkeen asiakas valitsee valionarvon ja tarvittaessa koemuodon.

Omakoira-palvelun kautta voit hakea ainoastaan suomalaisia valionarvoja. Ulkomaalaiset valionarvotittelit saadaan koiran tietoihin toimittamalla kopio vahvistuksesta / diplomista Kennelliittoon.