Suomen Kennelliiton Eläinlääkäritodistus

Käyttö

Suomen Kennelliiton eläinlääkärintodistusta (oranssi eläinlääkintälomake) käytetään eläinlääkärintodistuksena niissä vioissa, jotka ovat pääasiassa tapaturman tai sairauden aiheuttamia, ja jotka voivat vaikuttaa koiran käyttöön ja arvosteluun jossain Suomen Kennelliiton järjestämistä tilaisuuksista. Lomaketta ei ole tarkoitettu terveystodistukseksi mikäli tarkastuksessa ei ilmene mitään epänormaalia.

Lomake

Eläinlääkärit tilaavat lomakkeita Kennelliitosta. Lomakkeen kaksi päällimmäistä osaa ja kopio koiran rekisteritodistuksesta  lähetetään Kennelliittoon.

 
Tutkimus

Tutkittavan koiran on oltava tunnistusmerkitty. Koiran vika tai sairaus on merkittävä lomakkeeseen selkeästi ja yksiselitteisesti. Eläinlääkäri ei voi kirjoittaa todistusta toisen puolesta. On tärkeää, että kliiniset havainnot kuvaillaan riittävän tarkasti. Röntgenkuvat merkitään samalla tavalla kuin viralliset lonkkakuvat. Esim. puuttuvasta hampaasta on otettava röntgenkuva, ellei eläinlääkäri itse ole poistanut hammasta. Myös luusto- ja häntävaurioiden vuoksi annettavien lausuntojen mukaan on liitettävä asianmukaiset röntgenkuvat.

Kennelliiton ohjeiden mukaan voidaan tietyissä perinnöllisissä vioissa tai sairauksissa edellyttää lisätutkimuksia. Epäselvissä tapauksissa eläinlääkärin kannattaa ottaa yhteyttä Kennelliittoon.

Mikäli koiralle suoritetaan kirurgisia toimenpiteitä, on tilanne ennen ja jälkeen operoinnin merkittävä lomakkeeseen. Esimerkiksi uroskoiran kastraation perusteet on merkittävä ja kivesten status ennen leikkausta. Leikattu uroskoira saa osallistua kokeisiin ja kilpailuihin sekä 1.1.2011 lähtien myös näyttelyihin.

Päätös


Kennelliitossa vika tai sairaus vahvistetaan tapauskohtaisesti. Kennelliitto ilmoittaa tekemästään päätöksestä koiranomistajalle palauttamalla päällimmäisen lomakeosan.  Käsittely kestää n. kuukauden.

On muistettava, että kyseinen lomake on tarkoitettu vain Kennelliiton tarpeisiin.

Maksu

Päätöksestä peritään Kennelliiton hallituksen määräämä lausuntomaksu.