Silmälausunnot

Vuosittain tallennetaan runsaat 17 000 virallista silmälausuntoa. Tutkimus perustuu usean rodun osalta PEVISA:n (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) määräyksiin. Ohje perinnöllisten silmäsairauksien vastustamisen toteutuksesta löytyy tästä.

Tutkimuksen suorittaja

Kennelliitto hyväksyy vain silmäsairauksien erikoistutkinnon suorittaneiden eläinlääkäreiden antamat lausunnot.

Lausunnosta valittaminen

Koiran omistaja voi valittaa lausunnosta vain, jos kaksi lääkäriä on antanut toisistaan poikkeavat lausunnot koiran silmistä (diagnoosi ensin vakavampi, sitten lievempi).

Mikäli koiran on todettu osoittavan jonkin perinnöllisen silmäsairauden oireita, lausunto on voimassa, kunnes koirasta mahdollisesti annetaan toisenlainen lausunto valitusmenettelyn kautta (kts. myös epäilyttävä-tuloksen korjaaminen perinnöllisten silmäsairauksien ohjeesta).

Kennelliiton silmäsairaustyöryhmä järjestää tarpeen vaatiessa yhdessä silmätarkastuseläinlääkäreiden kanssa paneelin, jossa vähintään kolme silmätarkastuseläinlääkäriä tarkastaa koiran. Koiran omistajan tulee anoa pääsyä paneeliin kirjallisesti.

Paneeliin hyväksyttyjen koirien omistajien tulee suorittaa Kennelliiton päättämä käsittelymaksu (kts. hinnasto) ennen paneelia. Käsittelymaksua ei palauteta. 

Tuontikoirat

Tuontikoirista hyväksytään ECVO-lomakkeella annetut lausunnot, pohjoismaisten ECVO:n hyväksymien silmätarkastajien antamat lausunnot sekä muut vastaavan tasoiset Kennelliiton erikseen hyväksytyiksi määrittelemät lausunnot. Lausunnosta tulee käydä ilmi, että koira on ollut tunnistusmerkitty tutkimushetkellä.

Ulkomaisten jalostuskoirien ja tuontisperman osalta hyväksytään perinnöllisten silmäsairauksien varalta annettu eläinlääkärinlausunto sillä edellytyksellä, että lausunnosta käy ilmi, että koira on ollut tunnistusmerkitty tutkimushetkellä. Ulkomaisten lausuntojen kelpoisuus tulee varmistaa etukäteen Kennelliiton toimistosta.