Rekisteröinti

Jos harkitset pentujen teettämistä nartullasi, selvitä ensin pentujen rekisteröintiin liittyvät säännöt ja määräykset. Rotujärjestö antaa jalostusneuvontaa ja auttaa nartullesi sopivan uroksen löytämisessä.

Kennelliiton rekisterit
Kennelliitto rekisteröi pentueen, mikäli se on syntynyt Suomessa ja kasvattajalla on Suomessa vakinainen asuinpaikka ja pentueen vanhemmat täyttävät rekisteröintiehdot. Koirarekisterien etuliitteet ovat FI (FIN 31.12.2008 asti) ja ER. Lisäksi on rekisteri koirille, joita ei voi käyttää jalostukseen, etuliite on EJ. Lue lisää rekisteriohjeesta (pdf), voimassa 1.1.2010 alkaen.

Pentueilmoitus
Pentue rekisteröidään kasvattajan tekemän pentueilmoituksen perusteella, lisäksi tarvitaan pentueen isän omistajan allekirjoittama/vahvistama astutustodistus. Kasvattaja on yleensä pentujen emän omistaja, mutta omistaja voi myös luovuttaa kasvatusoikeuden toiselle henkilölle.

Kasvattajan tulee olla 15 vuotta täyttänyt. Kasvattajiksi voidaan merkitä enintään kaksi henkilöä. Jos pentueen vanhemmille on ilmoitettu useampia omistajia, rekisteröintiin tarvitaan kaikkien allekirjoitukset/hyväksynnät. Pennun omistaja ei voi itse ilmoittaa pentuaan rekisteröitäväksi. Lue lisää rekisteriohjeesta (pdf), voimassa 1.1.2010 alkaen.

Kasvattajien on mahdollista tehdä sähköinen pentuerekisteröinti Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelun kautta osoitteessa http://omakoira.kennelliitto.fi. Kasvattajille sähköisestä pentuerekisteröinnistä on hyötyä, sillä se nopeuttaa rekisteripapereiden saamista. Lue lisää sähköisestä pentuerekisteröinnistä.

Pentueilmoituslomakkeen voi edelleen toimittaa myös postitse. Katso pentueilmoituksen postitusosoite

Kaikkia rotuja koskevia rekisteröintiehtoja
Molempien vanhempien tulee olla rekisteröityjä. Emän on oltava Kennelliiton rekisterissä ja myös isän, mikäli se on tuontikoira. Jalostuskäyttöä varten Suomeen tuodut, ulkomaalaisomistuksessa olevat urokset (ns. jalostuslaina) katsotaan tuontikoiriksi viimeistään sen jälkeen, kun uroksen ensimmäisen Suomeen rekisteröidyn pentueen syntymästä on kulunut 12 kk. Tämän jälkeen uros on rekisteröitävä Suomeen, mikäli sitä vielä käytetään jalostukseen. 

Ulkomaisen isän on oltava FCI:n tunnustamassa rekisterissä ja kasvattajan tulee lähettää pentueilmoituksen yhteydessä rekisteröintiin tarvittavat asiakirjat.

31.5.2008 jälkeen astutettujen pentueiden vanhempien tulee olla tunnistusmerkittyjä. Rekisteröitävien pentujen tunnistusmerkintäpakko tuli voimaan 1.1.2009. Lue lisää tunnistusmerkintäohjeesta (pdf). Kennelliitto hyväksyy virallisina mikrosiruina kaikki ISO 11784 standardin mukaiset mikrosirut, joissa ei ole maakoodia käytössä (Hallitus 20.5.2009).

Pentueen isän tulee olla tervekiveksinen. Ensimmäistä kertaa uroksen jälkeläisiä rekisteröitäessä on pentueilmoituksen mukaan liitettävä eläinlääkärin antama kivestodistus. Jos uros on palkittu virallisessa näyttelyssä, erillistä kivestodistusta ei tarvita.

Nartulla voi olla enintään viisi pentuetta siten, että edellisestä penikoimisesta pentueen syntyessä on kulunut vähintään 10 kuukautta. Tätä tiheämpi pennutus sallitaan alle 8-vuotiaalle nartulle yhden kerran ilman poikkeuslupaa. Koko pentue on ilmoitettava rekisteriin samanaikaisesti. Kennelliiton jäsenen on rekisteröitävä pentueen kaikki elossa olevat pennut.  Koirarekisteriohje muuttunut 1.1.2010 alkaen, lue lisää Koirarekisteriohje 2010 (pdf), Rotukohtaiset erityisehdot 2010 (pdf)

Rotukohtaiset erikoisohjeet ja terveystutkimusvaatimukset
Yli sadalla rodulla on pentujen rekisteröintiin vaikuttavia terveystutkimusvaatimuksia (esim. lonkka- ja kyynärnivel- sekä polvitutkimuslausunnot). Lausunnon on oltava annettu ennen astutusta. Tutustu oman rotusi vaatimuksiin.

Koiran nimi
Pennun nimessä kennelnimen lisäksi voi olla enintään 20 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Jos kasvattajalla ei ole kennelnimeä, hän saa antaa saman pentueen pennuille vain yhdestä sanasta koostuvia nimiä, jotka eivät saa sisältää samoja etu- tai takaliitteitä. Kasvattaja ei saa nimetä samanrotuisia pentujaan samannimisiksi, ellei näiden syntymäaikojen välillä ole vähintään 10 vuotta.  Lisää nimestä rekisteriohjeessa.

Kadonnut rekisteritodistus
Kadonneen tai tuhoutuneen tilalle saa uuden rekisteritodistuksen omistajan allekirjoittamalla kirjallisella pyynnöllä. Mahdollinen mikrosirunumero ja Kennelliitossa annetut lausunnot merkitään jäljennökseen. Ks. kadonnen rekisteritodistuksen hinta Kennelliiton hinnastosta.

Rekisteröintimaksut
Pentueen rekisteröintimaksuun vaikuttavat Kennelliiton jäsenyys, rotujärjestön jäsenyys sekä kasvattajasitoumus. Rekisteröintimaksu on kaksinkertainen, jos pentue on täyttänyt kuusi kuukautta ilmoituksen saapuessa Kennelliittoon. 
Rekisteröintimaksut 2010 (pdf)

Sekarotuisen/rekisteröimättömän koiran omistajatodistus
Kennelliitto ylläpitää tiedostoa rekisteröimättömien ja sekarotuisten koirien omistajista. Tiedot tallennetaan omistajan tekemän kirjallisen ilmoituksen perusteella. Omistajalle lähetetään maksullinen omistajatodistus (ks. hinnasto).

Koira, jolla on omistajatodistus ja joka on tunnistusmerkitty mikrosirulla tai tatuoinnilla, voi osallistua virallisiin tottelevaisuus-, agility- ja pelastuskoirakilpailuihin sekä käyttäytymiskokeisiin. Jos koira karkaa tai katoaa, omistajan yhteystiedot löytyvät Kennelliiton tiedostosta tunnistusmerkinnän perusteella.

Sekarotuisen/rekisteröimättömän koiran omistajatodistushakemus (pdf)
Ansökan om ägarintyg för blandras/oregistrerad hund (pdf)