Kennelneuvoja on Suomen Kennelliiton kouluttama ja valtuuttama henkilö, joka tekee vapaaehtoistyötä neuvomalla kasvattajia ja koiranomistajia koiranpitoon liittyvissä asioissa. Kennelneuvoja toimii Kennelliiton alaisuudessa oman kennelpiirinsä alueella yhteistyössä kennelpiirien, aluekouluttajien ja eläinsuojeluviranomaisten kanssa.
Kennelneuvojan toiminta perustuu Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymään
kennelneuvojaohjeeseen. Kennelneuvojan toimintaa ohjaa Kennelliiton toimistossa työskentelevä vastuuhenkilö. Kaikki kennelneuvontaan liittyvät asiat ovat luottamuksellisia. Epäilyissä eläinsuojelutapauksissa kennelneuvoja voi kuitenkin ottaa yhteyttä viranomaisiin.
Kenttätyö keskeisessä asemassa
Käynnit kasvattajien ja koiranomistajien luona ovat tärkein osa kennelneuvojan työtä. Kennelneuvoja tekee käyntejä tarpeen mukaan, mutta vain Kennelliiton jäsenten luokse. Tavoitteena on, että kennelpiirin alueella säännöllistä kasvatustoimintaa harjoittavissa kenneleissä suoritetaan tarvittavat kennelneuvontakäynnit.
Käyntipyyntö voi tulla Kennelliitosta, kennelpiiristä tai yksityishenkilöltä. Kasvattaja voi myös itse pyytää kennelneuvojaa käymään. Tällöin kasvattaja pääsääntöisesti maksaa itse kennelneuvojan matkakulut.
Käynnillään kennelneuvoja käy läpi koirat, katsastaa koirien tilat sekä koiriin liittyvät paperit kuten rekisterikirjat, rokotustodistukset ja kauppasopimukset. Hän keskustelee omistajan kanssa ja neuvoo tarvittaessa. Kennelneuvoja voi antaa ehdotuksia epäkohtien korjaamiseksi ja sopia uusintakäynneistä.
Kennelneuvoja täyttää kirjallisen kennelkäyntilomakkeen, jonka päällimmäisen osan hän luovuttaa kasvattajalle käyntinsä yhteydessä. Yhden osan neuvoja pitää itsellään ja yhden osan lähettää Kennelliittoon.
Kasvattaja voi halutessaan julkaista kennelkäyntilomakkeen vaikkapa kennelinsä kotisivuilla, mutta kennelneuvoja on käynnistään vaitiolovelvollinen.
Käyntien lisäksi kennelneuvoja tuo piirinsä koiraharrastajien tietoon koiranpitoa koskevat säännökset ja ohjeet sekä pitää luentoja esimerkiksi kerhoilloissa ja kasvattajapäivillä. Hän pyrkii muokkaamaan koirattomien ihmisten asenteita suvaitsevaisemmiksi ja nostamaan koirien arvostusta. Puhelinneuvonta on oleellinen osa kennelneuvojan työtä. Kaikilla kennelneuvojilla on nykyään myös oikeus DNA-näytteiden ottamiseen, josta saa lisää tietoa
näytteenotto-ohjeesta ja -
lähetteestä.
Mitä kennelneuvojalta vaaditaan?Kennelneuvojaksi sopii henkilö, jolla on vankka kokemus koirista sekä halu oppia uutta. Hän on puolueeton ja hänellä on luontaista auktoriteettia. Yhteistyökyky sekä neuvottelu-, kuuntelu- ja esiintymistaito auttavat hoitamaan työn menestyksekkäästi. Kennelneuvoja tekee koirien ja kasvattajien hyväksi vapaaehtoistyötä, josta Kennelliitto maksaa kulukorvaukset.
Kennelneuvojan on täytettävä seuraavat pätevyysehdot:
- hyvä kenneltietämys sekä järjestökokemus kennelpiirissä ja/tai rotujärjestössä ja/tai alueellisessa kenneljärjestössä
- yhteistyökyky, neuvottelu-, kuuntelu- ja esitystaito, puolueettomuus ja kyky tulla ihmisten kanssa toimeen
- suoritettu kasvattajan perus- ja jatkokurssi
- voimassaoleva, vähintään viiden (5) vuoden yhtäjaksoinen jäsenyys Kennelliitossa
- moitteeton toiminta kennelharrastuksessa viimeisen kymmenen (10) vuoden aikana (ei ole saanut Kennelliitolta kurinpitorangaistuksia eikä ole rangaistu eläinsuojelurikoksesta tai – rikkomuksesta).
Kennelpiirit esittävät Kennelliitollekennelneuvojaohjeen 4. §:ssä mainitut vaatimukset täyttävää henkilöä kennelpiirinsä kennelneuvojaksi. Esitykseen liitetään henkilön laatima ansioluettelo, josta ilmenee hänen toimintansa kennelharrastuksessa.
Kennelneuvojien koulutuksessa käydään läpi mm. Kennelliiton säännöt, muut koiranpitoa koskevat säännökset, eläinsuojelulakia ja laajasti koiranhoitoon liittyviä asioita kuten ruokintaa ja terveyttä.
Tavoitteena on, että Suomen jokaisessa 19 kennelpiirissä on vähintään yksi kennelneuvoja. Tällä hetkellä maassamme toimi yhteensä 49 kennelneuvojaa. Kennelneuvojien yhteystiedot löytyvät
tästä.
Lisätietoja antaa Katariina Suomi p. (09) 8873 0283, katariina.suomi(at)kennelliitto.fi