Rotukoirien määrä on Suomessa nyt suurimmillaan. Vaikka pentujen rekisteröintimäärät ovat hieman laskeneet, pentuja syntyy kuitenkin edelleen enemmän kuin iäkkäitä kuolee. Vuosina 2007–2012 syntyivät koirien suuret ikäluokat, joiden ansiosta Suomen rotukoirien määrä on nyt noin puoli miljoonaa.

Kennelliitto rekisteröi viime vuonna 46 426 koiranpentua. Määrä on noin 500 pentua vähemmän kuin vuonna 2013.

Vaikka rekisteröinnit ovat hieman laskeneet, suurta romahdusta tilastoihin ei ole odotettavissa. 1990-luvun alun laman aikaankin koirien määrä oli ennätyksellinen.

– Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, penturekisteröinnit eivät tule tänä vuonna merkittävästi laskemaan, rekisteröintitilastoja pitkään seurannut Koiramme-lehden päätoimittaja Tapio Eerola arvelee.

Tilastoissa kestosuosikkeja ja romahduksia

Viime vuonna rekisteröitiin eniten labradorinnoutajia. Toiseksi suosituin rotu oli jämtlanninpystykorva ja kolmanneksi suosituin saksanpaimenkoira.

Jämtlanninpystykorva on ensimmäinen metsästyskoirarotu, joka on sotien jälkeisen tilastohistorian jälkeen kiilannut suomenajokoiran ohi.

– Muutos kertoo myös eri metsästysmuotojen suosion muutoksesta, kun hirvikoira ohitti jänisajurin, Eerola huomauttaa.

Ajokoirien määrät ovat ylipäätään laskussa. Lintukoirat sen sijaan eivät ole suosiotaan menettäneet, vaan seisojat, vesikoirat ja noutajat ovat yleistyneet.

Tilastojen mukaan myös paimenkoirien määrä on kasvanut viime vuosina. Kymmenessä vuodessa esimerkiksi bordercollien pentujen määrä on kaksinkertaistunut. Vahtikoirien ja terrierien määrä sen sijaan vähenee. Rottweilereiden suosiosta on kymmenessä vuodessa huvennut puolet ja terrieriryhmän ykkösrodun jackrussellinterrierin suosio laskee vahvasti.

Mäyräkoirat, pystykorvat ja kääpiökoirat ovat suomalaisten kestosuosikkeja. Niiden tilastoissa ei juuri muutoksia ole tapahtunut. Huomionarvoista on, että jos lyhyt- ja pitkäkarvaiset chihuahuat rekisteröitäisiin yhtenä rotuna, olisi chihuahua Suomen toiseksi suosituin rotu.

Vinttikoiraroduista vain kaksi pääsee sadan yleisimmän listalle: whippet ja irlanninsusikoira.

Suomen suosituimmat rodut vuonna 2014:
1. labradorinnoutaja 1883 (1851 vuonna 2013)                                                  
2. jämtlanninpystykorva 1455 (1378)                                                                                                                           
3. saksanpaimenkoira 1420 (1397)                                                                                                                               
4. suomenajokoira 1409 (1664)                                                                                                         
5. kultainennoutaja 1237 (1219)
6. suomenlapinkoira 1161 (1096)                                                                                                      
7. shetlanninlammaskoira 1072 (1040)                                                                                                                       
8. harmaa norjanhirvikoira 890 (736)                                                                                                                          
9. kääpiösnautseri 883 (859)                                                                                                              
10. chihuahua, lyhytkarvainen 776 (728)

Lisää viime vuoden rekisteröinneistä Koiramme-lehden laajassa artikkelissa numerossa 1-2/2015.

Katso rotujen rekisteröintimäärät 2004-2014

Lisätietoja:
Suomen Kennelliiton viestintäjohtaja
Kaija Unhola
puh. 050 432 0844

Voit olla kiinnostunut myös näistä