Kennelliiton järjestämän Koira2014-tapahtuman nettisivut on nyt avattu. Suomen suurimman koiratapahtuman yhteydessä järjestettävien koiranäyttelyjen tuomarilistat on myös julkaistu avatuilla nettisivuilla. Koira2014 järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 6.-7. joulukuuta.

Koira2014-tapahtuma kokoaa Messukeskukseen kaiken koirista. Tapahtumassa voi tutustua eri koirarotuihin ja koiraharrastuksiin, tehdä monipuolisia ostoksia koiratarvikemyyjien osastoilla ja saada tietoa esimerkiksi koiran hankkimisesta ja hoitamisesta.

Tapahtumassa on omaa ohjelmaa myös lapsille.

Viikonlopun aikana järjestetään kaksi yksipäiväistä, kansainvälistä koiranäyttelyä. Helsinki Winner 2014 -näyttely järjestetään lauantaina 6. joulukuuta ja Voittaja 2014 -näyttely sunnuntaina 7. joulukuuta.

Lisätietoja Koira2014-tapahtumasta julkaistaan lähempänä joulukuuta.

www.koira2014.fi