Koira2014-tapahtuman ensimmäinen päivä on sujunut iloisesti Messukeskuksessa Helsingissä. Päivän aikana on nähty muun muassa koiratanssi- ja flyball-kilpailut, temppu- ja tottelevaisuusnäytöksiä sekä kuultu mielenkiintoisia luentoja koira-aiheista. Koira2014-tapahtuma jatkuu Messukeskuksessa sunnuntaina.

Koira2014-tapahtumassa on lauantaina voinut nähdä noin 6 700 koiraa yli 300 eri rodusta. Koirat ovat osallistuneet tapahtuman yhteydessä järjestettävään kansainväliseen Helsinki Winner -koiranäyttelyyn.

Koirarotuihin on päässyt tutustumaan myös rotuyhdistysten esittelypisteillä ja Kennelliiton Hau Life! -osastolla. Hau Life! -osastolla on järjestetty myös demonäytöksiä muun muassa kynsienleikkuusta ja perushoidosta. Osastolta voi myös kysyä apua ja vinkkejä koiran hankintaan ja yhteiseen arkeen koiran kanssa.

Lauantain aikana Kennelliitto palkitsi tapahtuman parhaan rotupisteen. Raati valitsi voittajaksi Suomen Harmaahirvikoirajärjestö ry:n.

- Osasto on monipuolinen ja kuvastaa hyvin yhdistyksen rotujen käyttötarkoitusta, Koira2014-tapahtuman toimikunnan puheenjohtaja Kari Järvinen ja varapuheenjohtaja Kimmo Mustonen kertoivat perusteluiksi.

Yksi lauantain vetonauloista oli houkutusten highway -esitys, johon osallistui huikean suosion sosiaalisessa mediassa saanut kultainennoutaja Soni. Soni ei voinut tälläkään kertaa vastustaa herkkuja, vaan kävi maistelemassa myös viereisen herkkuradan tarjontaa. Tule katsomaan Sonia sunnuntaina, se suorittaa houkutusten highwayn jälleen kello 13.45.

Lauantai huipentuu Helsinki Winner -koiranäyttelyn parhaan koiran valintaan. Marja Talvitie valitsee näyttelyn parhaan koiran kymmenen ryhmävoittajan joukosta.

Koira2014-tapahtuma jatkuu sunnuntaina. Ohjelmassa on silloinkin paljon mielenkiintoista koira-aiheista ohjelmaa. Tapahtumaan kannattaa myös tulla ostoksille, sillä paikalla on noin 100 koira-alan tarvikemyyjää. Lisäksi sunnuntaina pidetään  kansainvälinen Voittaja-koiranäyttely, jossa on mukana noin 7 000 koiraa yli 300 eri rodusta. Tervetuloa!

Katso lisätietoja tapahtumasta osoitteesta www.koira2014.fi. Kuvia tapahtumasta löytyy Facebookista.

Lisätietoja:
Suomen Kennelliitto, tiedottaja Päivi Mäntylä, 050 366 4809, paivi.mantyla@kennelliitto.fi
Suomen Kennelliitto, verkkotiedottaja Kati Vesalainen, 044 752 4815, kati.vesalainen@kennelliitto.fi